Hely puristi veljensä kättä — kello soi, juna vihelsi ja Hely meni vaunuun. Hetkinen vielä, ja juna lähti, vieden Helyn muassaan. Martti läksi takaisin kaupunkiin ja sieltä sitte heti matkustamaan Mustialaan.
Näin Antin-Liisan lapset eli huutolaiset kukin joutuivat eri haaralle, uusia kohtaloita koettelemaan.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU
Vähän enemmän kuin vuosi oli kulunut vastakerrotuista tapauksista, kun eräs nuori, kalpea nainen seisoi Helsingin kauppatorin ääressä happamia pehmeitä leipiä myymässä. Hän odotti levottomasti, että ostajia ilmaantuisi, mutta myyjiä oli paljon. Ilma oli kylmä, harmaa kostea sumu verhosi kaupunkia. Nainen, joka leipää myi, näkyi käyvän yhä levottomammaksi, mutta vihdoin tuli joukko työmiehiä, jotka ostivat, mitä hänellä sillä kertaa myytävänä oli. Nyt nainen huokeasti veti tyhjät kopat käsirattaissaan torilta pois. Kiireesti hän astuskeli, vaan matkaa yhä kesti vain, sillä hän asui Vinkkelikadun varrella. Tultuaan erään rappeutuneen talon kohdalle, poikkesi hän pihaan, vei rattaat vanhaan vajaan ja riensi sitte peräpihalla olevan matalan rakennuksen portaita ylös. Huone, johon hän tuli, oli jotenkin iso, lautaseinällä kahtia jaettu leivintupa. Levottoman kiihkeästi nainen avasi oven, joka vei lautaseinän toiselle puolelle, ja tultuansa tuohon vähäiseen huoneeseen, muuttui hänen muotonsa nähtävästi. Hänen huulensa hymyilivät ja silmänsä katselivat erinomaisen lempeästi huoneessa olevaa kätkyttä kohti, jossa viiden kuukauden vanha poika nukkui.
»Jumalan kiitos, hän nukkuu vielä», lausui nainen ja lisäsi: »Mutta yksin ovat hänet jättäneet taas; Mauri raukka, jos olisit herännyt — Kyllä niitä leipiä paistaisin — mutta se myyminen, kun täytyy lapsensa jättää, se on mitä ikävintä.» Näin hän puhui itseksensä, hiipi sitte hiljaa ulos ovesta ja aukaisi jälleen toisen oven, joka vei leipomohuoneen rinnalla olevaan kamariin. Siellä oli vaimo ja kolme lasta. Vaimo istui pöydän ääressä syöttäen pienimmälle lapsellensa velliä, ja kun lapsi oli lusikasta vähän maistanut, vei äiti aina lopun omaan suuhunsa. Tätä hän jatkoi, kunnes sekä lapsen että hänen oma vatsansa oli täynnä, ja olisi kenties jatkanut siksi, että vähän liikaakin olisivat saaneet, ellei äsken mainittu nainen olisi tullut sisään juuri parahiksi.
»Kas sinäkö, Hely, sieltä tulit. Ajattelin, kuka siellä kävi —»
»Niin minä, ja tässä on rahat», sanoi Hely ja laski ne pöydälle. »Kauan sain seisoa tänään, ennenkuin leivät ostettiin, mutta sitte vihdoin kuitenkin tuli joukko työmiehiä, jotka ottivat kaikki. Olin jo kovin levoton Maurista, mutta poika nukkui vielä. Kyllä on surkeaa, kun täytyy jättää lapsi yksin tuohon kylmään koppeloon. Lupasit kuitenkin sillä aikaa, kuin poissa olin, antaa hänen maata täällä.»
»Ei hänellä hätää ollut, koska nukkui.»
»Entä jos olisi herännyt?»
»Kyllä häntä katsomaan olisin mennyt.»