»Olen», vastasi Hely, ja samassa hän oli kaatumaisillaan lattialle, mutta leski tarttui häneen kiinni ja sai hänet vielä taluttamalla vuoteelle.
Leski otti Maurin hänen äitinsä vierestä pois ja vei lapsen omaan kamariinsa. Sitte hän juoksi kylään ja sai sieltä mukaansa erään muijan, joka tuli Helyä hieromaan. Hetken perästä he saivat Helyn vähän toipumaan, mutta pian vaipui hän taas horrostilaan ja makasi näin koko yön. Aamulla hän aukaisi silmänsä, katsoi ympärilleen ja sanoi: »Hän ei ole vielä tullut — tuo muhkea hyvä neito —» Hely puhui katkonaisesti, sillä hänen henkeänsä näkyi ahdistavan. Hetken perästä hän istui vuoteellensa ja jatkoi taas: »Sanokaa viimeiset terveiset opettajattarelle — hän on minun sisareni!»
»Hän! Mennään heti häntä kutsumaan!» huudahti leski. Mutta Hely huokasi kerran oikein syvään, ja samassa hän raskaasti painui takaisin vuoteellensa. Kun muijat menivät häntä katsomaan, huomasivat he, ettei siinä enää ollut mitään tehtävänä, sillä Hely oli jo päässyt pois kaikista tämän maailman vaivoista. Hän oli kuollut.
Tunti ehkä oli kulunut tämän tapauksen jälkeen, kun Ragnhild ja Iiri kiirein askelin lähenivät suutarinlesken asuntoa. Leski meni portaille heitä vastaan ja sanoi: »Myöhään tulitte, hän on nyt kuollut.»
»Mitä sanotte, onko lapsi kuollut?» kysyi Iiri.
»Ei, mutta äiti. En tiedä, ottiko tuo tapaus häneen niin kovasti, vai mikä lienee ollut, mutta hän kävi vain kovin huonoksi, vaikka tänne hierojankin toin. Heikko hän, vainaja, aina oli, mutta en minä hänessä mitään erinomaista vikaa muuten ole havainnut. Tuo muori, joka häntä hieromassa kävi, sanoo hänen saaneen sydämenhalvauksen. Niin, hän käski, vainaja, minua sanomaan opettajattarelle hänen viimeiset terveisensä — sanoi olevansa teidän sisarenne.»
»Sisareni! Hyvä Jumala! Se on siis Hely! Laskekaa minut häntä katsomaan!» Iiri juoksi sisälle, ja siellä makasi Hely, tuo ennen kukoistava kestikievarityttö, kalpeana vuoteellaan. Siinä oli kukkanen, taitettu, armottomasti tallattu, myrskyyn viskattu —
Iiri laski polvilleen vuoteen viereen ja itki sisar-raukkansa kohtaloa. Tässä rukoili hän Jumalaa avuksensa, jotta hän voisi koko elämänsä aikana tehdä työtä kansansa kohottamiseksi, sillä tässä, hänen ja sisarensa kohtalossa, hän näki kasvatuksen eri vaikutukset.
Ragnhild oli hämmästyksissään kaikesta, mitä näki, mutta kun Iiri selitti hänelle asiat, kävi hän miettiväksi. Iiri kyseli leskeltä, koska Hely oli tullut asumaan hänen luoksensa, ja leski vastasi:
»Tuossa hän, vainaja, tuli kesäkuun kahdentenatoista päivänä. Minä istuin tuolla portailla ompelemassa, kun rattaat seisattuivat portin eteen — se ehkä oli noin kuuden aikaan iltapäivästä, niin se muistaakseni oli — hän talutti Mauria kädestä ja kysyi, olisiko minulla huonetta vuokrattavana. Häntä oli neuvottu minun luokseni, kun kylässä tiesivät, että minulla on runsaanpuolisesti näitä huoneita. Sitte hän, vainaja, näytti paperinsa, ja kun minä näin, että hänellä oli hyvät paperit, paitsi tuossa yhdessä asiassa, jonka röökinät tietävät, niin teimme heti kaupat, enkä minä sitä ole katunut. Kyllä hän on ollut siivo ihminen ja minullekin hauskuutena ja apuna.»