»Kai niitä asioita olisi, mutta en nyt jouda kirjoittamaan; sanokaa Maijalle vain, että mieheni veljenpoika Pekko, joka on orpo, tulee olemaan mieheni holhottina. Meidän ukko meni itse häntä noutamaan, ja tänään he kotiin ennättävät. Ja tämä Iiri tässä, jonka maisteri pelasti, on nyt kuin oma tyttöni ja tulee meidät perimään, jos hän itsensä kunnostuttaa — ja miksi ei kunnostuttaisi, jos hyvän kasvatuksen saa, ja sitä hänelle koetamme hankkia, sillä kasvatuksesta enimmiten riippuu, mimmoiseksi ihminen tulee.»
»Vai tämä tyttökö se nyt on Iiri?» sanoi Arvo, »en häntä olisi tuntenutkaan». Samalla hän ojensi marjatötterönsä tytölle, joka nostaen ihanan, kiitollisen katseen pelastajaansa kumarsi nöyrästi ja kiitti. Arvo taputti tytön päätä, sanoen: »Kyllä luulen toiste paremmin tuntevani sinut, ellei aivan monta vuotta kulu, ennenkuin sinut näen.»
Kun he läksivät lukkarilta, lausui Arvo: »Tuosta tytöstä tulee vielä oikea kaunotar — hänen kasvojensa piirteet ovat harvinaisen hienot, ja hänen syvämielisissä silmissään kuvautuu puhdas, viaton sydän.»
»Hän on kestikievaritytön sisar, hänen, joka meille vettä ammensi», kertoi Ahto.
»Kyllä nyt muistan. He olivat molemmat huutolaisina, ja kolmantena oli poika», vastasi Arvo.
»Niin, hän on myöskin kestikievarissa», virkkoi Ahto. »Mutta tässäpä nyt eroavat tiemme.»
Pappilan nuoret sanoivat jäähyväiset. Lilli ja Aksel saattoivat Arvoa kievariin asti, jossa he, lämpimät jäähyväiset sanottuaan sekä terveiset lähetettyänsä sedälle ja tädille, erkanivat mennäkseen kotiinsa päin.
KAHDEKSAS LUKU
»Kumma, ettei meidän ukkoa jo kuulu. Tänään hänen kuitenkin pitäisi tuleman, sillä huomenna hänen täytyy olla kirkossa. Pitäisipä sitä nyt viikossa toimittaman maahanpaniaiset ja muut tärkeimmät asiat.» Matami meni vielä katsomaan Pekon kamaria, ja se oli oikein somassa järjestyksessä, — pieni, mutta aivan mukava yhdelle hengelle. Lukkarin asunto oli mäen päälle rakennettu, ja täältä porstuan peräkamarista oli lavea näköala viljavainioiden ylitse. Oikealle päin näkyi iso järvi sekä everstin kartanoon kuuluva koivuhaka ja vasemmalla Renkalan avarat metsät. »Kyllä maar pojan tässä kelpaa olla, jos hän muuten tahtoo ihmistyä ja menestyä», ajatteli matami astuen tyytyväisenä huoneesta. Samassa tuli Iiri, joka pappilasta palasi, juosten portista ja huutaen:
»Setä ja poika tulevat jo!» Sitte hän palasi aukaisemaan porttia.