»En näe sinua.»
»Tule hakemaan.»
Pekko hyppäsi yli aidan ja huusi taas: »Haassako olet?»
»Niin», vastasi Iiri.
»Mitäs siellä teet?»
»Tule katsomaan», huusi Iiri. Mutta samassa riensi hän taas toisaalle, ja sillä kurin sai Pekko hypätä paikasta paikkaan löytääksensä tyttöä. Vihdoin hän kuitenkin huomasi Iirin, kun tämä juostessaan kompastui sekä pudotti kädessään olevan korin ja huudahti: »Kaikki minun kauniit marjani, jotka sinulle olin noukkinut, putosivat!»
»Minulleko? Mistä sinä viinimarjoja olet löytänyt?»
»Täällä on monta pensasta, tule vain katsomaan, kuinka punaisina ovat.»
Pekko nosti pensaan oksia, jotka olivat täynnänsä punaisia viinimarjoja.
Pian oli hän niitä syönyt tarpeeksensa ja aikoi lähteä kotiin; mutta
Iiri sanoi haassa olevan korkean kallion, josta näkyi kartanon iso lahti
ja paljon muutakin. Sinne nyt ensin täytyi kiivetä. Iiri meni edellä ja
Pekko perässä.
»Hei! Täällähän on alaa — kas kuinka kaunista! Mikä tämän kallion nimi on?»