»Se on Orjankallio, ja täällä poltetaan aina helavalkeata.»
»Orjankallio! Kuules, tiedätkö mitä varten sitä Orjankallioksi nimitetään?»
»Tiedän kyllä. Vanha Taaven-muori kertoi meille ennen kotona kaikenlaisia satuja, ja silloin hän myöskin puhui, että tuolla kartanossa vanhaan aikaan asui suuri, mahtava herra, jolla oli oikein kauniin kaunis orjatyttö. Hän ei milloinkaan päässyt tätä hakaa edemmäksi, ja täälläkin hänen muassaan aina oli vanha pitkähampainen akka; yksin ei häntä laskettu. Koko haka oli silloin täynnä kauniita eläimiä, joita ainoastaan kartanon herra ja hänen vieraansa saivat ampua.
Kartanoon tuli eräänä päivänä paljo metsästäjiä. He ampuivat, että metsä paukkui, ja kartanon herra aina kaikkein parhaiten. Kun metsästyksestä vihdoin päästiin, oli kartanon herra iloissaan ja sanoi: 'Tänään juomia runsaasti juotakoon.' Nyt vieraat pyysivät, että juomat tuotaisiin kalliolle, ja kun he täällä olivat koossa, sanoi yksi:
'Ei nyt mitään muuta puutu kuin laulua. Ah jospa saisi kuulla kauniin, ihanan naisäänen silloin vasta tämä malja maistuisi.'
'Eikö muuta? Sitä kyllä saatte kuulla', sanoi kartanon herra ja huusi palvelijoillensa: 'Orjatyttö tänne!'
Hetken kuluttua tuli orjatyttö, mutta hän sanoi, ettei hän voi laulaa, paitsi jos hänelle luvataan, että hän tässä kalliolla on aivan vapaa, että kallio on ikäänkuin hänen oma valtakuntansa, jossa hän täydellisesti on itsevaltiaana. 'Tässähän on', sanoi tyttö, 'ainoastaan muutama kyynärä maata. Eihän se valtakunta suuri ole. Jos sen lupaatte minulle, saatte kuulla, millä tavalla vapautettu laulaa, ja minä lupaan, että sitä laulua haluaisitte kuunnella vaikka aamuun asti.'
Kartanon herra hymyili ajatellen: 'Eihän haittaa mitään, jos tämä kallio on hänen omansa; sen kyllä voin hänelle antaa.' Ja nyt hän kaikkein kuullen lupasi, että tyttö saisi olla vapaana ja itsevaltiaana hallitsijana kalliolla.
'Sanasi olemme kaikki kuulleet', sanoivat vieraat.
Tyttö oli puettu valkoisiin vaatteisiin, ja kaunis kukkaseppele oli hänen päässään. Nyt viittasi hän palvelijoille, käski heidän tarjota juomia ja istui sitte laulamaan. Laulu oli niin ihana, niin lumoava, että sellaista ei kartanon herra ollut milloinkaan kuullut.