»Se on Mallasvesi. Hei kun sitä mennään! Nyt ollaan jo Kostiassa, tuossapa on Kostian silta.»
»Joko teidän nälkä tulee?» kysyi matami, joka aina muisti, miten tärkeä asia ruoka oli nuorille kasvaville.
»Ei vielä», sanoivat lapset. Mutta kun matami kerran oli johdattanut heidän ajatuksensa ruokaan, rupesi heistä tuntumaan, ikäänkuin ruoka kylläkin olisi kelvannut; ja Pekko kysyikin:
»Milloinka syömme? Ei vielä kovin nälkä ole, mutta kyllä syömmekin, jos muuten sopii.»
»Laitikkalassa syötämme», sanoi matami, ja sitte ajettiin eteenpäin, kunnes jouduttiin Laitikkalaan. Siellä syötettiin tunnin aika ja lähdettiin sitte yhtä kyytiä Hämeenlinnaan. Vermasvuoren virstanpitkää mäkeä ihmeteltiin ja Mierolan suurta siltaa, mutta Hämeenlinna, se vasta oli katseltava. — Iiri ei ennen ollut kaupungissa käynyt, ja täällähän oli taloja jos jonkinlaisia — sekä linna, kasarmit y. m. »Mutta eksynhän minä varmaankin täällä», valitti Iiri.
»Et yhtään», vakuutti matami. »Hop, hop, hepo! Mihinkä tästä nyt mennään? Pekko, kiipeä tänne etuistuimelle, en minä oikein huomaa, mistä ajetaan siihen taloon, jossa Seljan kortteeri on.»
»Tätikin jo eksyy», sanoi Iiri.
»Enhän minä, mutta en nyt muista, missä se on. Kyllähän kaupungissa aina kysymällä löytää, ja Selja sinulle näyttää kaikki paikat, te kun tulette yhdessä asumaan.»
Pekko otti ohjat ja ajoi pappilan kortteeriin. Talon omistaja, eräs vanha neiti Asp, tuli heitä vastaan ja osotti heille huoneen, johon saisivat nostaa kapineensa. Matamilla oli nyt hyvä hyöty Pekosta, sillä poika oli apuna nostamisessa. Hevosen hän juotti, ja kun matami oli saanut Iirin kapineet paikalleen, vei Pekko hevosen omaan kortteeriinsa, jossa hän sen sai talliin.
Toimista väsyneenä pani matami aikaisin maata, mutta ei hän oikein makeasti nukkunut, sillä tutkinto, joka Iirin piti suorittaman, huolestutti matamia paljon enemmän kuin tyttöä itseänsä. Kun hän aamulla porstuassa tapasi talon emännän, vanhan neidin, joka kysyi, kuinka hän oli levännyt, vastasi matami: »Kyllähän muuten hyvin, mutta pelkäsin, miten meidän tyttö paran tutkinnossa käy; ajatelkaapas, kun tuommoinen hento olento, kuin meidän Iiri, joutuu oppineitten maisterien ja röökinäin tutkittavaksi — rupeavat kaikin hänen kimppuunsa kysymyksillään — niin johan siinä vanhemmankin pää pyörälle menisi.» Sitte huusi hän vielä kovemmin ovesta: »Iiri, oletkos valmis?»