"Sama se, vaikka näkemättänikin rupeaisit puhemieheksi. Minä tarvitsen emäntää ja hän pääsee emännäksi."
"No, älä noin katkerasti puhu", sanoi lukkari, "kukapa sinua sellaiseen naimiseen kehottaisi. Täytyyhän sinun ne nähdä, kentiesi sinä enemmän pitäisit Miinasta —"
"En minä pitäisi heistä enkä muista."
"Mene edes kerran katsomaan", ehdotti äiti. "Paras vain, että lähdet, vaikka et heistä huolisikaan. Tulet täällä kotinurkissa ihan alakuloiseksi."
Seuraavana päivänä tuli lukkari Tuomelaan ja Maurin rautio asetettiin uusien kääsien eteen. Muori siunasi poikansa matkalle ja toivotti onnea. Sitte miehet lähtivät.
Vähän ennen auringonlaskua he lähenivät Ruoholaa, johon isosta maantiestä poikkesi tie vähän sivulle päin.
"Katsoppas näitä maita", sanoi Siironen, "nämät ovat kaikki Ruoholaan kuuluvia. Niistä huomaa heti, että talossa työtä tehdään, muuten ei kaikki olisi noin hyvässä kunnossa."
"Olisivathan maat hyvät, mutta kun on tyttökin vielä kaupanpäällisiksi. En minä sitä paitsi näitä maita saisikkaan, emännän minä vain saisin ja sitäpä en haluaisi."
"Niin, mutta näes, kun saat toimekkaan emännän ja vielä kolmekymmentä tuhatta kohta kouraasi."
"Tokkohan?"