"Saat varmaan."
"Mutta ellei huolikkaan minusta —"
"Kaikki tytöthän sinusta huolivat, vanhat ukot sinulle vaan rukkasia antavat."
Jo nyt oltiin punaiseksi maalatun Ruoholan talon kohdalla, joka valkoisine nurkkineen paistoi puitten välistä oikein somalta.
Mauri sitoi hevosensa; hänestä tuntui ikään kuin raskas taakka olisi pantu hänen kannettavakseen, kun hän astui ylös portaita. Mutta samassa hänen mieleensä johtuivat kaikki harmit, joita hänen täytyi emännän puutteessa kärsiä, ja hän astui taas tyytyväisemmällä mielellä lukkarin jäljessä tupaan.
Tuvan perässä oli kaksi kammaria, toinen oli vierashuone ja toinen tyttärien kammari, ja siinä istui talon nuorempi tytär kangasta kutoen. Vierashuoneen akkunat olivat pihaan päin, mutta tyttöjen kammarin olivat puutarhan puolella, joten Reetan ei sopinut nähdä vieraita, kun pihaan ajoivat. Kammarin ovi oli auki ja tyttö kutoi, että jyskyi. Röijynsä hihat oli hän käärinyt kyynärpäänsä taakse, jotta sukkulan viskaaminen paremmin sujuisi. Hänen tummat, uhkeat hiuksensa olivat mustan nuolen ympäri kiedottuina, ja ahkera työ oli tuottanut punaa hänen poskiinsa.
Näin Mauri hänen näki astuessaan tuvan ovesta sisälle.
"Terveeksi! Kas vain, miten vikkelästi sukkula täällä lentää", virkkoi lukkari.
Reeta kiirehti kangaspuista pois, veti hihansa alas ja sivalsi äkkiä kädellään vähän tomunhöytyjä röijystään, sekä tuli sitte tervehtimään vieraita.
"Tämä matkakumppanini tässä on meidän pitäjään Tuomelan talon nuori isäntä. Minulla oli tänne pitäjälle vielä vähän asioita ja pyysin Tuomelaa mukaani matkakumppanikseni; hän näet on meidän pitäjässä ensimmäisiä ja parhaita ystäviäni ja toivon, että täällä molemmat saamme kortteerin."