"No tämä on sitte yksin kotona hallinnossa?"
"On ihan", vastasi lukkari taas. "Sepä se juuri vaikeuttaa isännän toimia, kun ei ole kumppania; emäntää tarvittaisiin."
Ruoholan emäntä tuli illalliselle käskemään, ja tätä kutsumusta meidän matkustajamme halusta noudattivat. Selitykset talon oloista saivat jäädä toiseksi päiväksi.
Illalla, kun tytöt maata panivat, sanoi Reeta sisarelleen: "Miina, mitä meidän nuoresta vieraastamme pidät?"
"En minä tiedä hänestä mitään, enemmän pidän hänen hevosestaan."
"Hyi, kuinka tuhmasti puhut!"
"No totta se on. Hänen rautionsa on kaunis ja juoksee niin tasaisesti, että selässäkin istuin kuin tuolissa vain. Jos tuo rautio olisi minun hevoseni, niin en maar minä sitä Tuomelaan vaihettaisi."
"Älä hulluttele, puhu nyt säällisesti."
"Mitäpäs kysyt, kun et vastaukseen tyydy."
"Minun mielestäni hän on erinomaisen kaunis, ja muodossaan on jotakin niin kelvollista, vakavaa, melkeinpä vähän surumielistä. Mutta ihmekkös se on, kun ihan yksin on täytynyt olla sekä isäntänä että emäntänä."