"En. Ahdistaa niin kovasti, etten oikein voi hengittää."
"Niin aina näkyy", sanoi Taava, "ei ne lääkärit sitä niin ymmärrä. Pietilän vaari-vainaata kanssa ahdisti kovin, mutta hänelle keitettiin suopursuista vettä ja sitä hän vain joi, ei hän yhtään muita rohtoja nauttinut."
"Paraniko hän?" kysyi Eevi.
"Ei, kuoli, kuoli hän, mutta hän olikin vanha jo; eihän sitä kuolemaa estää voi, kun se tulee, — mutta hyvää ne sentään tekivät."
"Leininruohoista keitettyä vettä myöskin paljo käytetään", sanoi suntion Maiju, "minun isäni sitä usein juo. Kas se leini on sellaista, että välistä se viskautuu yhteen, välistä toiseen paikkaan, ja kun se on rinnassa, niin sitä sitten ahdistaa. — Mutta mikä nyt varmaan olisi hyvää, niin se on muurahaispesästä tehty kylpy. Se on niin mainion hyvää. Sitä voi käyttää kaikkiin, se on hyvää leiniin ja pistokseen."
"Enhän minä kylpyyn jaksaisi mennäkkään", sanoi Reeta.
Hyviä neuvoja annettiin hyvästä sydämmestä, mutta ei niitä kuitenkaan seurattu, kun kerran lääkäriä käytettiin, ja turhaa se kai olisi ollutkin.
Eräänä päivänä toivoi Reeta, että Rantalan Valva tulisi häntä katsomaan, ja mitä Reeta toivoi, sitä hänelle nyt heti toimitettiin. Tahvo läksi hevosella emäntää noutamaan, ja hän tuli.
Reeta kurotti hänelle kätensä ja sanoi: "Hyvä, että tulit, Valva. Minä olen niin väsynyt. Se on nyt niin, että elämänlanka on loppuun kulunut. En minä toivokkaan, että se pitempi olisi; olen väsynyt, niin väsynyt… Mielelläni lähden täältä, mutta minä pyydän, että sinä, niin paljon, kuin sinulle mahdollista on, antaisit hyviä neuvoja lapsilleni. Minä tiedän, että sinä paremmin kuin kukaan muu osaat heitä neuvoa. Ja te, lapset, menkää Rantalan tädin luo, kun äidin neuvoa kaipaatte; kyllä hän teitä auttaa."
Valva lupasi tehdä, mitä saattoi, heidän hyväkseen. Lapset itkivät ja Maurinkin silmistä kyyneleet hiljaa vierivät. Oli niin paljon, jota hän nyt olisi tahtonut muuttaa entisestä elämästään, jos sitä olisi voinut uudestaan elää; mutta nyt oli se myöhäistä, ainakin Reetan suhteen.