»Noh, miksi noin alakuloisena?»

Lempeästi katsellen Hiljaa Paavo lausui: »Kun Hilja on hyviä siemeniä kylvänyt taimilavaan ja näkee kanalauman sotkevan niitä sikin sokin ja rapsivan riipin raapin, silloin varmaankin olet pahoilla mielin ja pelkäät, että paljo noita hyviä siemeniä joutuu hukkaan.»

Hilja katseli vakavasti Paavoa ja vastasi:

»Älä pelkää, Paavo, siemenet ovat syvään kylvetyt, ei niitä kanat pois rapsi.» Muuta hän ei joutanut sanoa, sillä samassa tuli naisväkeä tervehtimään eräs nuori paroni, ja kenraalinna esitteli hänet nyt Hiljalle. Paroni tervehti kohteliaasti Hiljaa, mutta meni sitte rouvien kanssa juttelemaan.

Hilja sanoi Paavolle: »Tottapa paronilla oli enemmän ymmärrystä kuin noilla muilla vierailla, koska hän ei mitään mitätöntä puhunut.» Tähän ei Paavo vastannut, ja Hilja meni pois neitosten joukkoon.

Anna K—, joka ennen koulussa Hiljaa oli halveksuen kohdellut, koetti nyt päästä hänen ystäväksensä, mutta Hiljan sydän oli kylmä tälle ystävyydelle, vaikka Anna koetti livertää, miten paraiten saattoi.

Anna oli kaunis neito, mutta myöskin suuri keikailija, ja sen kautta hän menetti paraan osan kauneudestansa. Mutta hän oli rikas ja ylhäisimpien vanhempain lapsia, ja niitä oli monta, jotka sentähden pyörivät hänen ympärillänsä. Näin on tapa isoisten seurassa, mutta vaivainen hän, joka tämmöisen ystävyyden esineeksi joutuu.

Anna istui Hiljan vieressä; hänen silmänsä lensivät ympäri salia, ja hän sanoi Hiljalle: »Ah, tuo veljesi vasta on kaunis, hän on ilmetty kuvasi.»

Hilja ei siihen mitään vastannut, vaan läksi toisten neitosten pariin. Hänen mentyänsä tuli nuori paroni Annan kanssa juttelemaan, mutta salaa hänen silmänsä seurasivat Hiljaa, vaikka ei hän ollut häntä näkevinään. Sitte hän meni taas rouvia puhuttelemaan. Tämä paroni oli kaikkein ylhäisten rouvien mielikki, sillä hänellä oli aina heille jotain sanomista, ja hän osasi juuri niin sattuvasti sanojansa sovitella, että ne sopivat jokaisen luonteen mukaan. Neitosia hän puhutteli harvoin, vaikka hänen silmänsä heitä kyllä tarkastelivat; mutta neitosten suurin ihastus tanssisalissa oli paronin kanssa jutteleminen ja tanssiminen, sillä koska tämä ei usein tapahtunut, tuotti se heille sitä suuremman kunnian, ja tanssisalissa on kunnianhimo pian syttynyt kaunotarten sydämmiin. Onnellinen hän, joka sieltä lähtee ennen, kuin se on tukehuttanut hänen sydämmensä jaloimmat tunteet!

Anna oli puhunut paronin kanssa, ja siitä oli hänellä koko illaksi ylpeilemistä; mutta hänen onnensa oli vielä suuremmaksi kohoava.