Kun toisen päivän aamu koitti, palasivat kalastajat runsaine saaliineen majoillensa, joissa nyt keitettiin tuoreita kaloja merivedessä ja pantiin vielä aika voinkönkkä sekaan. Nämät kalat nyt maistuivat kalastajille niin hyvältä, kuin ikään paras herkkuruoka ylhäisten pöydällä. Ruokansa nautittuaan he levittivät nuotan kuivamaan ja menivät väsyneinä levolle.
Toisena päivänä perattiin sekä suolattiin kalat ja illalla taas mentiin nuotalle. Näin kuluivat päivät kalassa ollessa, ja se aamu koitti, jolloin taas oli palattava kotiin.
Kalat ja kapineet kannettiin veneisiin, ja viimein menivät kalastajatkin. Vieno myötätuuli liikutteli laineita, ja veneet purjeinensa olivat ikäänkuin joutsenet aalloilla.
4. JUHANNUSAATTO.
Juhannusaaton aamuna paistoi aurinko kirkkaana, valoisana taivaalla kello neljältä, jolloin Sanna, Niemen emäntäpiika, heräsi. Sanna kiiruhti askareillensa, jotta iltaan saisi kaikki pöydät ja lavitsat puhtaaksi huuhdotuksi. Niemen ukko tuli pihalle, ja nähtyänsä Sannan täydessä työssä, hymyili hän sanoen:
»Kas noin virkkuna pitää nuoren tytön olla. 'Aamutyö kultaa kukkaroon kuljettaa.'»
»Hm, lopussa kiitos seisoo. Olenhan minä puolestani koettanut, vaan ei ole piika emännän verta — mutta ehkä kyllä kohta tänne jo emäntäkin tulee.» Sanna yskähti ja aikoi puhettansa jatkaa, vaan ikäänkuin olisi pala jäänyt kurkkuun, niin jäi sanat sanomatta, mutta ukko jatkoi sanoen:
»Niin, kyllä Mikki jo naimaiässä on, eikä häneltä puutu taitoa, muotoa eikä tavaraa, kylläpä sopii valita paraita talontyttäriä.» Näin puhuttuansa ukko läksi pois. Mutta samassa tuli eräs itsellisakka, joka asui Niemen maalla, Sannan luo. Tälle nyt Sanna pakisi:
»Minä pöllö, joka en sanonut tuolle isännälle, mitä nyt jo kaikki muut tietävät, että kraatarin Lyyli on Mikin morsian. Ukko pöyhistelee ja ylpeilee, mutta ei nyt saakkaan sen parempaa miniää. Mitäs kraatarin Lyyli on? Ei yhtään parempi kuin piikatyttö; ei hänellä mitään rikkautta ole.»
»Ei, ei yhtään, eikä siitä suinkaan mitään tule. Kyllä kai ukko siitä lopun tekee», vastasi akka.