Nytpä Kokkolainen tuli kovaan pulaan; hän oli joutunut yhdestä pahasta toiseen. Hän silitti hevostansa, sanoen: »Niin, kyllä sen näen, Rusko parka, että et sinä täältä emäntää saa viedä. Kaisusta en huoli, ja Kuuselan Kukka minut hylkää; hullu että tänne tulinkaan!»
»Kyllä se tosi on, että en teistä huoli, mutta, totta puhuen, ette tekään huoli Kuuselan köyhästä kukasta, vaan se olematon, se rikas, josta haaveksitte, se olisi kelvannut.»
Kokkolainen katseli Lyyliä. Hän näki edessänsä neidon niin kauniin ja suloisen, jommoista harvoin näkee, ja sanoi nyt sydämmestänsä: »Tyttö, minä tahdon sinut omakseni, vaikka olisit köyhempi kuin oletkaan. Minä hain rikasta Kuuselan tytärtä, se on tosi, mutta nyt antaisin osan rikkaudestani, jos sinut omakseni saisin.»
Lyyli hymyili surullisesti, vastaten: »Puhuuko suunne mitä sydämmenne ajattelee, sitä en tiedä, mutta omaksenne en saata tulla.» Sitte hän sanoi hyvästi eikä odottanut enää Kaisua, vaan läksi kotiin.
Kokkolainen näytti vähän alakuloiselta, mutta rohkaisi nyt mielensä, ikäänkuin olisi miettimisessään joutunut päätökseen. Hän meni taas tupaan. Kaisu oli mennyt tuvasta pois, sillä toinen vieras oli heti Kokkolaisen mentyä sanonut: »Ei tämä se tytär ole, jota kumppanini omaksensa tahtoo. Eikö täällä toista ole?» Vaan kuultuansa, että ei toista tytärtä ollutkaan, sanoi hän taas: »Muistaakseni kumppanini häntä nimitti Kuuselan Kukaksi.»
»Se oli Lyyli!» huudahti Kaisu ja hiipi sitte pois tuvasta. Juuri silloin tuli Kokkolainen sisälle. Ikäänkuin taakka putosi hänen sydämmeltään, kun hän näki, että Kaisu oli poissa, ja hän sanoi:
»Suokaa anteeksi, isäntä hyvä, että nyt tahdon puhua suuni puhtaaksi. Sen tytön, jota morsiamekseni hain, tapasin tuolla ulkona, mutta hän ei ollutkaan, niinkuin luulin, teidän tyttärenne.»
»Kyllä me jo tiedämme kaikki», vastasi Kuusela, »enkä tiedä parempaa neuvoa antaa, kuin että toiste jo edeltäpäin hankitte itsellenne tarkempia tietoja siitä, jota morsiameksenne aiotte pyytää.»
Tämän lausuttuansa hän sanoi jäähyväiset vieraillensa, jotka eivät mitään niin toivoneet, kuin että heti pääsisivät pois Kuuselan tienoilta. Pian he istuivat reessä. Kokkolainen huimasi piiskalla hevostansa, ja hyvää kyytiä he läksivät pois. Vähän aikaa vielä kuului ison kellon ääni, vaan aina etäämmälle se joutui ja taukosi viimein vallan.