Ruo'alta päästyä, otti viulun-soittaja viulunsa, laski sen leukansa alle virittääksensä sitä, eikä pitkä aika kulunutkaan, ennenkuin polskan iloiset säveleet kutsuivat nuoria tanssimaan. Ei tuntenut nuoret, että olivat raskaassa työssä päivän olleet, he tanssivat vain illan loppuun asti eivätkä huomanneet että yö jo joutui ennenkuin vanhemmat muistuttivat että oli aika kotia palata.
VI.
Köyri-markkinoilla.
Marraskuun ensi päivän aamuna käy kello vasta kolme kraatari-tädin huoneessa, kun Lyyli jo oli vaatteissa. Hän meni ulos, aukasi ala-luhdin oven ja otti sieltä leipää, juustoa ja voita, nämät laski hän vähäiseen vakkaseen, meni sitte yli-luhtiin, jossa hänen vaatteensa olivat, ja otti arkustansa ison valkoisen villa-huivin, jossa oli puna-kukillinen reunus; tämä oli hänen paras huivinsa, ja paras oli nyt päähän pantava, sillä tänään oli Kokkolassa Köyri-markkinat. Näistä markkinoista eivät annakat ole tietäneet, mutta kaikki Kokkolan lähipitäjät kyllä niistä tietävät, sillä silloin menee kaikki nuori väki markkinoille, ja sinne oli nyt Lyylikin menevä. Kuuselan Kaisu oli luvannut, että Lyyli pääsisi heidän hevosellansa markkinoille.
Lyyli lukitsi nyt luhdin oven ja meni tupaan; siellä hän pani villahuivin päähänsä ja pisti sen leuan alta neulalla kiini, mutta päät ne sitoi hän vyötäröille. Nyt oli hän valmis lähtemään ja meni, sanoen jää-hyväiset äitillensä, ovesta ulos.
Syksy ja talvi taisteli ulkona, sillä lunta tuli ehtimiseen; Kuuselan vanhat kuusetkin olivat valkoisena lumesta, mutta eipä Lyyli ilmasta huolinut, iloisena, punaposkisena riensi hän vain eteenpäin, kunnes joutui Kuuselaan. Täällä oli jo hevonen valjaissa, ja nyt istui Kaisu sekä Lyyli rattahille. Kuuselan renki Jaakko, joka oli ajajana, istui heidän syliinsä, ja piika sai vielä sijan istuimen takana. Näin läksivät he nyt markkinoille. Hitaasti kului matka, sillä lumi istui pyöriin kiini niin ett'ei hevonen jaksanut juosta, mutta matka kului toki; ei ollut enään pitkä Kokkolaan, jopa näkyi patroona Roos'in kivi-muurin katto, jopa jo koko kaupunkikin. Jaakko huimasi vähän piiskalla hevosta ja pian joutuivat he kaupunkiin.
Kaupungissa oli vilkas väen liike. Maa-miehillä ei ollut paljo myytävää tavaraa, mutta kauppapuodeissa kulki edes takaisin nuoria tyttöjä ja poikia; he kun nyt olivat saaneet vuosipalkkansa, tahtoivat ostaa mitä millekin mieluista oli. Nisu-leivän myyjiä istuskeli myös joukottain torin syrjällä, ja näitten ympärille kokoontui myös paljo ostajia.
Niemen Mikkikin oli markkinoilla, mutta hän käveli vain kädet taskuissa pitkin katuja, katsellen ympärillensä, ikään kuin olisi hän jotakuta hakenut. Muutaman hetken kuluttua oli hän löytänytkin mitä haki, sillä nyt kulki Lyyli hänen sivullansa. Mikki pyysi Lyyliä tulemaan kanssansa kauppapuotiin, mutta Lyyli piti vähän vastaan, vaan vihdoin meni hän toki.
"Valitse nyt, Lyyli, silkkihuivi itsellesi", sanoi Mikki, "minä ostan sinulle semmoisen, jota parahiten haluat".
Lyyli ujosteli vähän, mutta valitsi toki vihdoin yhden, josta Mikki maksoi 20 markkaa. Sitte kulkivat he taas yhdessä pitkin katua. Lyylin posket punoittivat, ja hänen silmänsä loistivat ilosta, kun hän kulki pitäen kädessänsä paperikääröä, jossa oli Mikin antama silkki. Hän oli niin kaunis, että kaikki, jotka hänen sivutsensa kulkivat, katselivat häntä, josta syystä hänen poskensa vielä enemmän punastuivat. Vähän matkaa siitä, missä Mikki ja Lyyli kulki, tuli heitä vastaan kaksi nuorta miestä, he lähenivät, ja toinen huusi: