Näin kuiskaelivat nämät nuoret tämän viimeisen illan, vaan toisen päivän aamun koittaessa oli kaksi kuormaa valmiina pihalla. Kraatari-täti lukitsi huoneensa oven, ja tämä vähäinen perhe läksi kotiseuduiltansa kauas pois onneansa hakemaan.
Kappaleen matkaa maantiestä oli vähäinen vuoren kukkula; siinä istui vanha mies, vaan kun meidän matkustavaiset olivat ohitse menneet, nousi ukko istualta ja läksi syvästi huokaten Niemelle päin.
IX.
Vanhus.
Vuosia menee, toisia tulee, ja ne katoavat taas. Aika joutuu, vaan se ei kulu jälkiä jättämättä. "Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa", sanoo sananlasku. Kuusi vuotta oli kulunut, sitte kuin Mikki nuoren vaimonsa kanssa läksi Kuuselan rannoilta, ja aina vielä oli Kraatari-tädin ovi lukussa, se oli jo varsin ruostunutkin. Huoneen katolla kasvoivat sammaleet, mutta pihlajat pihalla olivat lehevät ja kauniit, niinkuin ennenkin. Linnut visertelivät iloisesti, sillä nyt oli Kesäkuun alku-puoli.
Vieno tuuli tuuvitteli Pohjanlahden aaltoja, ja vähäinen vene näkyi lainehilla liikkuvan. Yksinäinen vanha mies istui veneessä, hän souteli hiljaa rantaan päin. Rannalle tultuaan veti hän veneensä maalle. Veneestä otti hän ongen ja vähäisen kappasen, jossa oli kaloja, ja istahti sitte nurmelle. Vanhus istui siinä vaiti, ikään kuin syviin mietteisin vaipununna. Hänen hiuksensa olivat varsin valkoiset, ja pitkä valkoinen parta tippui hänen rinnallensa. Ukko huokasi syvään, sanoen itseksensä:
"Mikä olen minä? Olenko tottakin sama mies kuin ennen, jolloin Niemellä isäntänä olin? En olekkaan. — Minä olen kuin karsittu kuusi, kuin kuorittu koivu, olen kuin lahonnut puu. Kuinka sanoi Kraatari-tädin tyttö sadussansa? — 'Silloin on sinunkin sydämmes kovan vamman saava, ja sinun korkea latvas kaatuu'. Niin se taatun", lausui ukko ja nousi istualta. Samassa kuului ratasten jyrinä, se läheni, ja jopa tulikin rattaat pihaan. Rattahilta hyppäsi vaimo, jonka Niemen ukko heti tunsi Kraatari-tädiksi, vaan täti ei ukkoa tuntenut, sillä ukko oli vanhentunut tuntemattomaksi. Oikoinen selkä oli koukistunut, ruskeat hiukset olivat jo valkoisiksi tulleet.
Kraatari-täti koetti vääntää ovensa lukkua, vaan se oli ruostunut ja kankea eikä tahtonut aueta. Niemen ukko katseli järkähtämättä tätiä siksi, että täti hänen huomasi. Sitte läheni hän sanoen: "Tunnetteko vielä minua".
Täti katseli ukkoa ja sanoi sitte: "En tunne".
"Niin", vastasi ukko, "Murheet tuopi mustan muodon, ei ole Niemen ukko enään sama kuin kuusi vuotta takaperin".