"Kylläpä onkin se kaunis talo, niinkuin Niemikin, mutta onhan meillä täällä tarpeeksi tilaa, mitä isä enemmästä huolii".
"Poikani! sinä ehkä joudut naimisiin, enkä silloin vaimoasi tänne tahdo; minä vaadin paljon, tunnen sen, eikä siitä olisi mitään hyvää, että asuisimme samassa talossa, ja jos olisit kaukana — sitä en kestäisi, sillä, poikani! vaikka olenkin kova, niin sinä olet toki ainoa, jonka vuoksi vielä täällä elää tahdon".
Mikki oli vaiti ja kuunteli tarkasti isäänsä, vaan ukon puhuttua sanoi hän: "Isäni! ei ole minun kiirutta naimisiin, eipä isänikään nuorena nainut".
"Siinä ei sinun ole isästäsi esi-merkkiä ottaminen; parempi olisi ollut, ja enemmin olisin rakastetun äiti-vainajasi mieltä noudattanut, jos olisin nuorempana nainut, ja silloinpa seppäkin takoo, kuin rauta on kuumana, ja rakkaus syämmihin syttyy ain' nuoruuen aikana".
Mikki katseli kummastuen isäänsä, joka tavallista enemmän oli puhunut, ja hänkin nyt paremmin rohkeni suoraan jutella isänsä kanssa. Silmänsä olivat kirkkaat, kun hän vallan punastuen sanoi: "Isäni, kun minä otan vaimon itselleni, niin pitää teidän olla hänellekkin isänä, niinkuin minulle; hän hellii teitä niin, kuin olisitte hänen oma isänsä, ettekä taitaisi toivoa kenenkään tekevän työt paremmin, kuin hän ne tekee, ja hän on oleva se kukkanen, joka kotomme kaunistaa. Mikä on teidän kotonne, on myös oleva meidän kotomme, ja vanhoilla päivillänne on hän teitä hoitava".
Nytpä Niemen ukko sai suuret silmät, hän näki ja kuuli, kuinka innokkaasti Mikki puhui, ja aavisti, ett'ei Mikin sydämmessä ollut kaikki vallan entisellään. "Lieneekö Kuuselan Kaisu jo poikaani miellyttänyt? sepä olisi hupaista", ajatteli ukko, vaan nyt muisti hän, miten Mikki oli vakuuttanut, ett'ei kukaan talon töitä paremmin tekisi kuin se, joka hänelle oli vaimoksi tuleva, ja Kaisu oli vähän kömpelö ja hidas — eipä se ollut hän, "Ei", arveli ukko, "rakkaudesta vain minua kohtaan poikani noin lämpimästi puhui".
Niin luuli ukko, vaon jos hän nyt olisi tehnyt yhden ainoan kyselmän pojallensa tässä asiassa, niin olisi hän saanut tietää, kuinka hän oli hairahtunut, mutta ukko jätti sen asian sillensä, sanoen pojallensa:
"Sinun täytyy mennä huomen-aamulla Kuuselaan kuulemaan, joutuvatko maanantai-aamuna tulla kalamajoille".
"Menen kyllä kernaastikkin", vastasi Mikki iloisesti, vaan ukko katseli häntä tarkasti ja läksi sitte pois, mumisten itseksensä: "Kummaa! miten hän nytkin tuli iloiseksi, kun Kuuselaisten kanssa kalastamaan mennään, eikä muita talon-tyttäriä ole ollut liki-maillakaan, mutta Lyyli — ei, mitä vielä, köyhä tyttö-rentukka ja minun rikas komea poikani, se ei sovi, rikkaan pitää Mikin vaimon olla".
Näin ajatteli Niemen ukko, ja läksi tuvan takana olevaan kamariinsa, luullen, että rikkaus oli hänen lapsensa paras onni.