II.
Kuuselan Kukka.
Aurinko paistot kirkkaasti pyhä-aamuna, kun Mikki riensi metsän läpi Kuuselaan vievää pientä polkua pitkin. Metsä oli kaunis; aamu-kaste kimelsi kuusen oksilla, ja tuhansia lintuja lauleli metsässä. Polkua katkaisi aina välimiten pieniä iloisesti liriseviä meren-juovia, joidenka poikki oli muutamista pölkyistä tehty siltoja, mutta Mikki ei siltojen yli mennyt, vaan hyppäsi kiveltä kivelle ja pääsi niin noitten pörisevien juovien poikki; häntä vielä lapsetti, ja iloisena riensi hän Kuuselaa kohti. Tultuansa sinne meni hän tupaan, jossa Kuuselan väki juuri oli eineellä; isäntä itse istui pöydän päässä, ja häntä vastapäätä istui Kaisu, mutta isäntä nousi heti, sanoen iloisesti:
"Hyvää huomenta naapuri! Mitäs nyt kuuluu? Kaisu! mene tuomaan olut-haarikkaa ja kauppaa meidän nuorelle naapurillemme".
Kaisu nousi punastuen ja meni mieli-hyvillään olutta tuomaan tuolle sorealle Mikille, mutta Mikki sanoi: "Ei, istukaatte rauhassa, minulla vain oli vähäisen asiaa, sillä nytpä alkaa kalan-saalis, ja me puolestamme olemme valmiit huomenna menemään merelle, jos teidän vain sopii tulla".
"Kyllä me tulemme", vastasi Kuusela, "mutta, Kaisu, kraatarin Lyylin täytyy myös sanan saada. Noh naapuri! juoppas nyt meidän Kaisun tekemää vaahtoavaa olutta".
Kaisun vaaleat silmät tirkistelivät mieli-hyvällä Mikkiä, ihonsa hohti punaiselta hänen pellavankarvaisen tukkansakkin läpitse, ja hymy-suin otti hän tarjotun olut-haarikan vastaan, kun Mikki sanoi oluen olleen hyvää.
Mikki jätti nyt hyvästi, sanoen; "Minä menen kraatari-tädin luo ja samalla kyllä Lyylille vien sanan, että hänen on tuleminen kanssamme nuotalle".
"Hyvä, hyvä", vastasi Kuusela, ja nyt läksi Mikki.
Hän meni Kuuselasta meren rannalle päin. Iloisena kulki hän, sillä tämä polku rannalle oli hänelle rakas ja vanha tuttu aina hänen lapsuutensa ajoista. Nyt oli hän ehtinyt rannalle, jonka reunoja aukean Pohjanlahden aallot kastelivat. Rannalta muutaman sylenmitan oli sileällä nurmella vähäinen punaiseksi maalattu mökki, jonka vähäistä ruoho-pihaa kaksi lehevää pihlajaa varjosivat, Näitten pihlajain siimeksessä oli Mikki monta kesäistä päivää viettänyt, sillä täällä kävi hän lapsena "kraatari-tädin" luona lukemassa.