Nämät kalassa-käynnit ovat oikein herkkupäiviä meren rannan asukkaille, sillä silloinpa heillä on eväänä mitä Pohjan talonpoika parhaana pitää, nimittäin leipää, voita, juustoa, viilipiimää ja kalaa. Vähävaraisemniilta saa toki viili kotia jäädä, ja piimä vain mukaan viedään, mutta meidän kalastajilla oli pöydällä niin paksua ja venyvää viilipiimää, että se, ikään kuin suopa, oli lusikasta takaisin luiskahtamaisillansa.
Syötyänsä menivät tytöt saarelle kuljeskelemaan, siellä taittoivat he vihdaksia, sillä Juhannuksen aatto oli jo muutaman päivän päästä; siksi heidän oli kotia meneminen, ja kaikilla piti oleman uudet vihdat saunassa Juhannuksen aattona. Tytöt taittelivat oksia eivätkä huomanneet, että Mikki heitä lähestyi ainoastaan vähän matkan päässä.
"Tiedättekö", sanoi Kaisu, "minä en Juhannuksen aattona näistä ota vihtaa, kun kylpemään menen, vaan minä otan yhdeksästä eri puun-lajista oksan ja teen siitä vihdan, sillä vihdon ja sitte puen itseni oikein siistiksi ja menen vihdallani lakasemaan polkua, jossa on kolme tienhaaraa, silloinpa näen sulhaseni — niin sanoi eräs tietäjä, joka täällä tavasta kuljeskelee".
"Kylläpä tiedän", virkkoi Niemen piika Sanna, "se on tuo mies tuolta pohjois-Hämeestä, joka täällä välistä kulkee; hän on mainio tietäjä. Minunpa myös tuota täytyy koettaa".
Mikki, joka kuuli heidän puheensa, ajatteli itseksensä: "Enpä minä vain vastaanne tule", mutta nyt kuuli hän Kaisun kysyvän: "Lyyli, tuletko sinäkin onneasi koettamaan?"
"Eipä minua juuri haluta, mutta kyllä tulen katsomaan, kuinka teidän käy".
"Eipä saakkaan olla monta yhtä aikaa", vakuutti Sanna, "mutta Lyyli pelkää, kun ei uskalla olla yksin tien-haaralla Juhannus-aattona, se on koko asia se".
"Minäkö pelkäisin?" lausui Lyyli, "en pelkääkkään, mutta tuo on taika-uskoisuutta, vaan jos pelkäämisestä puhutte, niin kylläpä minäkin leikin vuoksi tuonne taidan mennä lakasemaan, että tomu tuoksuu, niin näette ett'en pelkää".
"Silloinpa olen varallani", sanoi Mikki itseksensä, "että joudun tien-haaralle, kun Lyyli tietä lakasee". Nyt meni hän tytöistä vähän toisaalle ja huuhueli heille, ikään kuin ei hän olisi tietänyt, missä olivat. Pian kajahti vastaus saaressa, ja Mikki riensi tyttöjen luokse.
"Vihtojako nyt teette?" kysyi hän ja rupesi oksia taittamaan tytöille. Hän kuiskasi Lyylille oksia hänelle antaessaan; "Saa nähdä, onko meillä nyt hyvä kalan-onni. Isäni on luvannut, että minä saan kaikki rahat, mitkä tänä vuonna kaloista saamme".