"Oi Jaakko, sinä et ymmärrä, mimmoinen tuskani oli. Minä rukoilin häntä uudestaan omakseni tulemaan, mutta hän vastasi vain: 'Sydämmeni on särkynyt, sitä en enään voi kenellekkään antaa; äläkä etsi minua, sillä sinua nähdessäni haavojani pahemmin kivistää. Vielä kerran jää hyvästi, ystävyyteni sinua seuraa! Kun sydämmeni on terve, sitten kutsun sinua luokseni'.
"Näin me nyt erkanimme. Minun toivoni kiintyi hänen viimeisiin sanoihinsa; en silloin ymmärtänyt niitten oikeaa merkitystä. Ajat kuluivat, minä en nähnyt Anna-Liisaa — en mennyt häntä etsimään, sillä hänen viimeistä pyyntöänsä minä niin pyhänä pidin, että sitä noudattaa tahdoin, vaikka tuo kyllä katkeralta tuntui. Kerran toki, eräänä iltana, kun ikäväni valloitti minun siten, ett'en tästä rakkaasta viulustanikaan huojennusta saanut, läksin kohti Anna-Liisan kotia. Sinne tultuani hiivin pimeässä hänen akkunansa luokse, saadakseni näkymättömänä häntä katsella. Hän istui kehräämässä ja lauloi — Anna-Liisalla oli kaunis ääni, vaan nyt soi se ylen surulliselta — sanat kuuluivat näin:
'Oi lumi, tuiskuile,
Tee hauta minulle!
Tää sydän polttava
Jo etsii lepoa.
Kun hautaan lasketaan,
Mua, lumi, peitä vaan
Sa unhoitettua
Niin helmaas tallenna!
Oi lumi! jäiseksi
Sä laita hautani,
Ett' lemmen-liekkini
Siell' iäks' sammuisi!'
"Näin hän lauloi — mutta minä hiivin taas pois yhtä hiljaa, kuin tullutkin olin. Muutamia viikkoja myöhemmin minua kutsuttiin hänen luoksensa. Anna-Liisa makasi kalpeana vuoteellaan, vaan kun häntä lähenin, katsoi hän minuun suloisesti hymyillen ja lausui: 'Tule lähemmäksi! sinussa näen taas tuon vahvan puun, ja sydämmeni on aivan terve. Minä pääsen nyt pois elämän taisteluista ja sinua muistan — tuolla, tähtein tuolla puolla — sieltä ei mikään meitä eroita!' — —
"Niin, hän lähti, tuo hempeä olento — ja minä — minä odotan aikaa, jolloin pääsen hänen luoksensa, siksi soitan viuluani — ja kun näen nurjuutta nuorten rakastavien välillä, kiiruhdan heti heitä sovittamaan. Nyt ymmärtänet, miten tuo minuun koski, kun näin, ett'ei sinun ja Liisun, hänen sisarensa tyttären väli ollut semmoinen, kuin sen tuli olla".
"Kiitoksia, Mikko! Kyllä tämä kertomuksenne on hyvä varoitus minulle, sillä kuka tiesi, mikä päähäni pälkähtäisi, kun synkälle mielelle joudun, kuten äsken tapahtui, jolloin tuo minua kovin rasitti, että Jussila kilpailiakseni tuppasi".
"Ole huoleti vain ja laita tupasi syksyyn valmiiksi, sitte tanssitaan
Mäkelässä semmoinen polska, että vielä muorikin tanssista hikoilee.
Mutta nyt hyvästi! Ilma on jo selkenemässä, täytyy rientää pois".
"Kyllä täytyykin", sanoi Jaakko, ja kumpikin meni eri haarallensa.