"Tuhansia kiitoksia, patruuna hyvä!" sanoi Jaakko sekä pyyhkäsi äkkiä kätensä nurjalla puolella jotakin silmistänsä.
"Ei kiittämistä mitään. Sinä olet rehellisesti minua palvellut ja ansaitset rehellisen palkan. Mutta lähde nyt hevosta valjastamaan ja toimita tuo poika jonakin päivänä puheilleni".
"Kyllä minä", vastasi Jaakko ja läksi ulos.
Rouva tuli samassa sisälle valmiiksi puettuna, ja patruuna kertoi hänelle Jaakon tuumat sekä lisäsi:
"Olen varsin kahdella päällä eräästä asiasta: minä nimittäin tahtoisin antaa Jaakolle muistoksi suuremman rahalahjan, mutta en ole siitä oikein varma, milloinka tuo parahiten sopisi. Nyt se huojentaisi hänen vaivaansa, kun hän asuntoansa rakentaa, mutta tekee sekin hyvää, että ihminen oppii luottamaan omiin voimiinsa".
"Anna lahjasi vasta toiste, se on minun neuvoni. Silloin he oikein sen arvoa käsittävät, kun vaivalla ja ahkeruudella ovat kodin itsellensä hankkineet".
"No, hyvinpä meidän tuumamme yhteen sopivat; jätetään siis tämä asia toistaiseksi. — Mutta tuossapa Valko jo on portaitten edessä; lähdetään nyt".
Näin sanoen sieppasi patruuna lakin päähänsä, ja sitte läksivät ajamaan apilaniityille.