Vanha akka kulki keppinsä nojalla Mäkelää kohti. Tultuansa torpan pihalle, katseli hän etsiskellen ympärillensä, vaan kun ei näkynyt muuta elävää olentoa kuin kaakottava kana, astuskeli akka portahia ja laski kaksiperäisen pussin olaltaan porstuan nurkkaan sekä meni sitte tupaan, missä Mäkelän muori istui villoja kehräämässä. Akka kumarsi, sanoen:
"Hyvää päivää! — Ohho kuinka olenkin väsynyt".
"Istukaa. mistä kaukaa Maija tulee?"
"Niemen kylästä. Hohho! hyvältä tämä istuminen tuntuukin väsyneille raajoilleni. — Oletteko ihan yksin kotosella, kosk'ei tuolla ulkonakaan ketään näkynyt?"
"Matti ja pojat ovat ulkotöissään, Liisu ja Manta askaroitsevat kodassa; meillä oli tässä leipominen aamulla, ja tytöillä on sen vuoksi vähän yhtä ja toista toimitettavana".
"No minäpä kuulin uutisia Niemenkylässä; siellä sanottiin, että Liisu tulee Jussilan emännäksi, sekä että Jaakko nai kartanon Miinan, joka on tehnyt eron sulhasestaan".
"Vai niin — paljon sitte tiedättekin. — Kyllä Jaakko Liisusta kiinni pitää, kuten hämähäkki verkostaan, vaikka hän tietää, että Liisulla on Jussilan kihlat".
Liisu, joka juuri tuli sisälle, kun hänen äitinsä mainitsi Jussilan kihloista, katseli arasti ympärilleen, vaan nähtyään vanhan Maijan, otti hän kädessänsä olevista pehmeistä leivistä yhden ja antoi sen Maijalle, sanoen:
"Tässä, Maija, on teille lämmintä leipää".
"Kiitoksia! Kokonainen leipä! sinä Liisu olet kelpo tyttö. Ohoo sentään, kuinka hyvän käy hyvin tässä maailmassa, — vaan jota mahtavammaksi ihminen pääsee, sitä enemmän on panettelioita, varsi niin kun torpan tyttö koroitetaan rusthollin emännäksi; mutta yhden hyvän neuvon annan, jota sinun on muistossa pitäminen, kun suureen taloon tulet: Anna lahjoja aina ja runsaasti, niin kyllä sinua kiitetään".