"Kyllä nyt jo tarpeeksi olette kiittäneet", sanoi Mikko, "tämän tein, jotta muistaisitte minua ja Anna-Liisaani! Mutta menkäämme jo häätupaan, sillä tietysti siellä jo morsianta kaivataan".
He läksivät nyt kaikki. Tuvassa sytytettiin par'aikaa kynttilöitä, sillä päivällinen oli kestänyt niin kauan, että jo varsin hämärsi. Kahvia tarjottiin kaikille, vaan kun sitä oli juotu, katsoi patruuna kelloansa ja sanoi sitte:
"Mikko, ottakaa viulunne, niin saanhan polskaa tanssia morsiamen kanssa".
Mikko otti viulunsa, sovitti sen leukansa alle ja rupesi soittamaan iloista polskaa. Patruuna piiritti morsianta, ja nyt alkoi iloinen tanssi. Samassa tuli muorikin näkyviin, ja patruuna huudahti:
"No, muori hyvä, tanssitaan nyt oikea ristipolska, tulkaa vain, ovathan nämät vanhimman lapsenne häät, No vielä jaksatte pyöritellä; Jaakko, tule sinäkin — no niin, nyt olemme neljä".
"Hei! eipä tässä enää viulun ääni yksin riitäkkään", sanoi Mikko, "tarvitseehan minun laulaakkin". Ja nyt rupesi hän rallittamaan:
Tuii — tuli tuli tuli tui tuli tulla tui tui tuuli tui tuli tui se Tui tuli tallaa tuli tuli tullaa tui tui tuutii tui tuli tei se Tuii — j.n.e.
Mikon laulu herätti yleistä mieltymystä, kaikki, sekä nuoret että vanhat, iloiten pyörivät lattialla.
Polskan tanssittuaan sanoi patruuna:
"Nyt on minun jo aika lähteä kotiin. Kustu, mene valjastamaan hevosta, sinä pääset taas takaisin tänne, kun olet saattanut minun kotia". Sitte lausui hän Mäkelän väelle: "Hauskaa on minun ollut täällä teidän parissanne, jossa olen nähnyt iloa ja tyytyväisyyttä kaikin puolin, jääkää hyvästi!" Ja käteltyään heitä läksi hän pois.