Torpan harvalukuiset häävieraat olivat nyt kaikki koossa viheriäiseksi koristetussa häätuvassa. Vanha provasti meni paikallensa vihkituolin yläpuolelle ja toiset vieraat ympäri huonetta. Morsius-paria vain odotettiin; — mutta jopa nyt tulivatkin. Ei ollut Liisu mikään sulotar, mutta kenpä ei mieltymyksellä olisi katsellut tuota raittiin kaunista morsianta, kun hän sorean sulhonsa rinnalla asettui vihkituolin eteen? Provasti luki vihkisanat juhlallisesti, ja kun morsius-pari polville laski, levitettiin suuri silkkihuivi teltaksi heidän päänsä ylitse. Tuota silkkihuivia neljä telttapoikaa ja telttatyttöä piti niin korkealla, kuin suinkin saattoivat, sillä jos se olisi koskenut morsiamen kruunuun, niin ei tuo hyvää olisi ennustanut.
Vihkimisen jälkeen puhui provasti ensin muutamia kauniita sanoja nuorelle pariskunnalle, ja sen jälkeen meni sukulaiset kaikki heille onnea toivottamaan. Sitte läksi patruuna morsius-parin luokse ja antoi morsiamelle kättä sanoen:
"Sydämmestäni toivon teille onnea! Ken on uskollinen rakkaudessa, sille kyllä Jumala lainaa rikkautta". Ja kääntyen sulhasen puoleen lausui hän vielä: "Tässä annan sinulle vähäisen muistolahjan vanhalta leikkitoveriltasi; ehkä on se sinulle hyvänä apuna, kun jatkat työtä uudis-asunnossasi. Näinhän voin nyt auttaa sinua, joka ennen aina autoit minua, kun löimme leikkiä toverieni kanssa".
Kaste kimeltää kevät-aamuna ruohostossa ja lehdikoissa, kaunistaen luontoa, kun se on pukeutunut häävaatteisiinsa, ja niinpä kaunisti nuorta pariskuntaa kiitollisuuden kastehelmet, jotka vierivät heidän poskillensa.
Kun Jaakko avasi tuon pienen käärön, jonka patruuna hänelle antoi, ja näki siinä kolme sadan markan seteliä, silloin ei hän saanut suuhunsa sanoja, millä olisi kiitollisuuttaan osoittanut; kyyneleet vain vierivät hänen silmistänsä — hänellehän patruunan antama lahja jo oli koko rikkaus! Kuiske kävi tuvassa suusta suuhun, että patruuna oli antanut Jaakolle kolmesataa markkaa, ja siitä kyllä olisi puhetta kestänyt, mutta muori tuli käskemään vieraita päivälliselle, ja nyt läksivät kaikki toiseen tupaan, jossa kukkuralliset ruokavadit olivat asetettuina pitkille pöydille. Niitä tyhjentämään muori hyväntahtoisesti vieraitansa kehoitti, mutta siinäpä hän vaivat näki. — muutamia hän veteli käsikynkästä, toisia tuuppasi selkään — aina kehoittaen menemään eteenpäin — eihän kukaan tahtonut ilman noita ystävällisiä tuuppauksia olla ensimmäinen ruokapöydän ääressä. Nämät päivälliset nyt kestivätkin, sillä jos muutamista astioista ruoka aleni, niin toisia täysinäisiä tuotiin sijaan.
Päivällisten jälkeen pyysi Viulu-Mikko Mäkelän isäntää ja emäntää sekä nuorta pariskuntaa seuraamaan itseänsä porstuan peräkamariin. Täällä hän nyt otti paperin taskustansa, sanoen:
"Tässä on laillisesti vahvistettu kirjoitus, jossa olen määrännyt Jaakon ja Liisun perillisikseni. Te saatte kuoltuani kaiken omaisuuteni, ja sitä on nyt minulla rahaa lainassa tuhannen ja sata markkaa sekä kotona 25 markkaa 45 penniä ja vielä sitten kaikellaista irtainta tavaraa vähäsen".
"Näetkös, muoriseni, hm, siinä käy patruunan puhe toteen: kyllä Jumala lainaa rikkautta —"
"Kyllä näen, että kaikki käy, kuten on sallittu", vastasi muori. "Kiittäkäätte, lapset, Mikkoa, joka tulevista päivistänne on noin runsaasti huolta pitänyt".
Jaakko ja Liisu puristivat Mikon kättä sekä kiittivät vielä hänen antamista hyvistä neuvoistansa.