Muori, joka muisti yhtä kyytiä juoneensa seitsemänkin kuppia, — sehän oli hänen pannunsa mitta, — otti halustakin kolmannen kuppinsa, vastaten:
"No kyllähän sen jaksan, mutta tämä on nyt jo liikaa hyvyyttä, ja röökinä on kaatanut kupin niin täyteen, että tassikin on puolellaan, vähempikin jo olisi riittänyt. Mutta tässä nyt vain kestailen enkä muista, että jo on kirkkoonkin rientäminen"; ja nyt oli kahvi tuota hätää juotu. Vaan kuppia pois pannessansa huomasi muori tarkalla silmällään että pappilan nuorella neitosella oli uudet vaatteet yllä, ja tarttuen röökinän hameeseen, kysyi hän: "Onko tämä ostovaatetta vai kotokutoista?"
"Kotona se on kudottu", vastasi neiti.
"No olipa hyvä, että osuin näkemään", virkkoi muori, "tuommoista minäkin laitan meidän Liisulle, mutta turkin-punaisen sijaan panen keltaista, sitä painetta saatan itse tehdä nuorista koivun-lehdistä; itselleni panen valkoisen sijaan mustan-sinistä ja raidaksi keltaista; niin teen kuin teenkin".
"Mutta eihän se ollenkaan tule tämän-lajista", intti neiti.
"Tulee kyllä, käynhän raidoissa perässä", vakuutti muori sekä pyysi nyt vähäistä mallitilkkua, jonka saatuaan hän sanoi sydämmelliset jäähyväiset ja läksi kirkolle.
III.
HAJAPILVIÄ.
Mäkelässä oli kaikki hiljaista, äänettöintä, sillä olihan kirkon-aika. Torpan ukko, viikon töistä väsyneenä, veteli unta tuvan sängyssä, ja kodossa tapaamme Liisun keittämässä velliä. Hänen pyöreät kasvonsa hehkuivat valkean loistosta tulipunaisina, ja tuo puna, vaikk'ei ruusun kaltaista, soveltui kauniisti hänen ahvettuneisiin kasvoihinsa, mutta tytön silmät eivät nyt, kuten tavallisesti, kirkkaina loistaneet, niitä sumensi viljavat kyyneleet, jotka virtana vierivät hänen poskillensa; tyttö rukka koetti tavan takaa pyyhkiellä silmiänsä vyöliinallaan, mutta eipä vain kyynel-tulva tauonnut. Hän sekoitti toki ahkeraan velliä, jotta se ei pohjaan palaisi, eikä huomannut, että kotaan astui nuori mies. Tämä kursailematta sieppasi tytön syliinsä, ja nytpä Liisun silmät ilosta loistivat, vaikka kyynel-helmet vielä poskilla lepäsivät; vähän hämillään hän toki oli tuosta odottamattomasta syleilystä ja sanoi siis:
"No Jaakko paha, älähän nyt toki noin vallaton ole — mitä, jos nyt vellini pohjaan palaa".