Muori nyt kertoi provastille, mitä jo ennen oli pruustinnalle puhunut, ja lisäsi siihen: "Liisu on provastin rippi-lapsia ja minä tiedän, että provastin sanat ovat hänelle suuremmassa arvossa kuin muitten, senpä vuoksi pyytäisin provastia neuvomaan häntä luopumaan tuosta entisestä tyhmästä naimis-puuhastaan, kun hänelle näin selvä onni on tarjona".
"Tuommoisiin asioihin on vieraan vähän sopimatonta sekaantua", vastasi provasti, "paras on, että ne, jotka naimisiin menevät, keskenään liittonsa tekevät; ainoastaan silloin, kun selvästi näkee lapsensa syöksevän itsensä onnettomuuteen, olemme velvolliset heitä estämään, jos hyvillä neuvoilla sen voimme tehdä".
"No niin, sitäpä minäkin juuri tarkoitan, että provasti hyvillä neuvoilla estäisi häntä menemästä kartanon Jaakolle".
"Onko tämä nuorukainen tunnettu hurjaksi ja huonoksi elämässään"? kysyi provasti. "Onko hän juomari?"
"He ei, kyllä hän on siivo poika — eihän nyt meidän Liisu hurjasta olisi huolinutkaan — mutta varsin tyhjä nuorukainen; tottahan rusthollin emäntänä paremman onnen saisi".
"Jos nuorten on rakkaus vakava, kyllä Jumalalla on rikkautta, jota hän jakaa kaikille sen mukaan, kuin hän parhaaksi näkee. Ei yksin maalliset tavarat ihmisen sydäntä voi onnelliseksi saattaa, ja älköön siis kukaan vaatiko lastaan naimisiin ilman hänen vapaata tahtoaan, se on minun neuvoni. Mutta nyt, muori hyvä, minun täytyy rientää kirkkoon; jääkää hyvästi ja muistakaa sanani sekä viekää kotoväelle paljon terveisiä!"
"Kiitoksia", vastasi muori; ja ollen vähän nopalla nokin, sanoi hän nyt: "Luulin minä täältä saavani apua, mutta turhaa, näen mä, se olikin".
Provasti läksi virkansa toimiin kirkkoon, mutta muori jäi vaivojansa valittamaan pruustinnalle, joka ystävällisesti muovia kuunnellen, tarjosi hänelle kahvia sydämmen lohdutukseksi.
"Voi hyvänen aika, otanko vielä?" — sanoi muori mielissään, kun kolmatta kuppia tarjottiin.
"Totta kaiketi", vastasi pruustinna, "mitäs liikaa tuo nyt sitten olisi, olettehan pitkän matkan tulleet, kyllä sen verran nyt jaksatte juoda".