– Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa.
– Talvellakin?
– Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään.
– Olethan sanomalehden-myyjä!
– No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain.
– Huomenna on taas kilpamyynti.
– Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle.
– Menetkö sinä nyt kotia?
– Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät, syövät kaikki puti puhtaaksi.
Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra jälleen ulos portista.