– Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön?
– Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, – sanoi veli naurahtaen.
– Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei millään ehdolla!
– Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat, saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin jaksaisi.
– Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit?
– Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja hän miellyttää minua erittäin.
– Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö...
– Miau, miau, – kuului oven takaa.
– Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni – Eriika meni aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. – Kuules, Antreas, ei se poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt tuollaisen tuuman pani?
– Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin.