– Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut postilaukkuamme kestikievarista tänne.
– Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna.
– Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee.
Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään, nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa.
– Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä maalla, – sanoi pruustinna.
Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki puhalteli punaisiin sormiinsa.
– Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu?
– Vähän.
– Lämmittele tässä hellan ääressä. – Solmia vei laukun sisälle ja kertoi, miten Sakkia paleli. – Saanko ottaa hänet kuvakirjojani katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin lämmintä.
– Kyllä, – vastasi pruustinna.