Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: – Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä.
– He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin, mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä.
– Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa.
– Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä, me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti, kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet.
– Kauniilta kuuluu...
– Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan.
– Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla. Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa.
– Sinäkö? Ohoh!
– Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia.
– Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? – kysyi Elsa eräältä toverilta.