Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja paiskasi sen lujasti kiinni.
– Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, – huusi äiti, hypäten hänen jälkeensä. – Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta.
Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman että itse sai siitä pienintäkään hyötyä.
Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa, unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä jonkunlaista kuria akalle.
Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja huusi: – Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa.
– Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli. Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi.
– Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi. Hyvästi, muori!
Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen "oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja".
II.
– Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt?