Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa
Joju Veitikkaa.
– On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa...
Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian ääni, kun hän huudahti: – Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt odottaakkaan!
– Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia!
– Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa katsomaan.
– Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, – sanoi Eriika.
– Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa ilahutti.
– Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin hämmästyksestä huusin.
Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. – Se sopi hyvin matkaan, – sanoi hän. – Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika.