Martta läksi. Pihalla seisoi Severi kuormien vieressä, mutta Martan oli niin kiire, ett'ei hän orpanaansa huomannutkaan.
"Hei kuinka ylpeä", sanoi Severi, "eikö enään hyvää huomentakaan mainita maalaiselle?"
"Hyvää päivää, en huomannutkaan sinua, kun on kova kiire apteekiin. Kyllä sitten maalla sanon sinulle vaikka hyvää päivää ja iltaa, kun sinne vain kerran taas pääsisin." Martta kiirehti apteekiin eikä kauan siellä viipynytkään.
Raitis kevättuuli suhahteli ilmassa ja kaupungin puutarhoissa linnut livertelivät. — "Oi, miten kaunista on kaikkialla!" ajatteli Martta, Hän muisti kotilampea, jossa hän näin keväällä oli käynyt verkkoja laskemassa, kotirantaa, jossa hän monesti oli jalkojansa huuhdellut. — Paljon muistoja johtui hänen mieleensä, mutta kiire, kiire oli, ei Martta joutunut uneksimaan. "Olen toisen palkkalainen, täytyy kiirehtiä kotia", tuumi hän. Hetkeksi nousi raskas tunne Martan sydämmeen, vaan samassa tämä raitismielinen tyttö taas ajatteli: "Kukapa ei ole toisen palkkalainen? — sitähän kaikki ihmiset ovat — sekä ylhäiset että alhaiset, ja kaikilla on velvollisuuksia täytettävänä; mitäpä minä nureksisin." Impelän miehet ja kyökki-Taava olivat sillä aikaa saaneet kuormat valmiiksi ja Severi ajoi Impelän vaunut esiin.
"Joko nyt lähdette? Odottakaa vähän, että kuulen, mihinkä minä asetun", sanoi Martta.
"Vaunuissa sinä menet, kuten röökinä vain", pilkkasi Taava.
"Jahka kysyn; olisihan hauskaa kerran koettaa, millaiselta vaunuissa ajaminen tuntuu." Martta meni sisälle ja Kunigunda neiti otti häneltä pullon, joka vielä sai tilansa tuohon pitkään sukkaan.
"Menenkö minä kuormien muassa, miehet ovat jo lähdössä?"
"Et, sinä istut kuskipenkille Severin kanssa, ja Inkerin me pidämme sylissämme. Rupea nyt vain panemaan vaatteita tytön päälle, sillä nyt mennään."
"Nyt mennään", huudahti Inkeri ja hyppi iloissaan niin, että Martan oli vaikea saada päällysvaatteita hänen yllensä.