"Inkeri pääsee maalle", sanoi Martta, "ja siellä Impelässä on suuri, suuri piha, jossa Inkeri saa juosta niin paljo kuin haluttaa."
"Niinkö kovaa, että oikein? Eikö Martan yhtään tarvitse huutaa, että
Inkeri lankee?"
"Ei yhtään."
"Kovasti on lystiä!"
Martta sai vaatteet lapsen ylle, ja sitte mentiin ulos. Kaikki istuivat he jo vaunuissa. Severi tarttui ohjin, Martta hyppäsi kuskipenkille Severin rinnalle ja sitte lähdettiin kaupungista.
Nyt Martastakin tuntui hauskalta, kun kaupungista maalle ajettiin, vasta nyt hän oikein tiesi, että kesä tuloaan teki, sillä niityt ja pellot olivat vehmasta kasvia täynnänsä, ja leivot liitelivät livertäen ilmassa. Hänen ajatuksensa lentelivät kotia ja hän kysyi Severiltä: "Muistatko tuota Jylhämäen vuorenloukeroa, jota me kammarina pidimme lapsena ollessamme?"
"Muistan minä, mutta lammella minusta hauskinta oli."
"Niin, kun kalassa oltiin. Ovatkohan Miina ja Maalu nyt saaneet kaloja?
Mitähän siellä nyt tehnevät?"
"Eikö ole heistä mitään tietoja ollut?"
"Ei ole. Eivät käy kaupungissa, kun on pitkä matka. Mutta katso, tuolla tulee kyyti, kun ajaa noin kovasti, väistyppäs aikoinaan."