"Hyvää päivää, Martta", sanoi Hilma, "mitenkä sinä täällä maalla nyt olet voinut? Tulin Haalmanskan kanssa sinua helssaamaan. Kun Haalmanskan teki mieli poikaansa katsomaan, niin minä heti lupasin tulla mukaan, on hauskaa nähdä Severiäkin, hänpä oli aina niin kovin snälli poika, että minä oikein tykkäsin hänestä."
"Missä Severi on? Vieläkö tänne jäätte?" kysyi Haalmanska.
"En tiedä, minnekkä lienee mennyt", vastasi Martta, ja jätti viimeisen kysymyksen ilman vastausta. "Ehkä on mennyt levolle tallinparveen."
"Ai, häntä täytyy herättää. Mennään ulos häntä hakemaan." Mutta ulos kun tulivat, näkivätkin Severin voudin keralla istuvan tallin kynnyksellä. "Päivää, Severi, nyt minä tulin tänne teitä helssaamaan, mutta tulevana pyhänä täytyy teidän tulla vastavuoroa Hämeenlinnaan, siellä tulee kovasti hauskaa. Prankoori pitää silloin juhlaa parkissa. Sinne laitetaan lava, jossa tanssitaan ja prankoorin oma musiikki soittaa. Tulkaa oikein varmaan."
"Tokkohan sopii päästäkkään; en nyt vielä tiedä", vastasi Severi.
"Juu, juu, kyllä maar, sanokaa vain, että tahdotte mennä. Minun luokseni teidän sopii tulla kortteeriin ja sitte pidetään oikein hauskaa."
"Kiitos vain, mutta äidin luo me kortteeriin menisimme."
"Tietysti, mitähän everstin herrasväki siitä sanoisi, jos me heidän kyökkiinsä tulisimme", sanoi Martta.
"En minä enään everstillä olekkaan, olen omassa olossani. Tykkäsin että oma priiheeti sentään on parempi, kuin vieraita palvella."
"Miten sinä nyt toimeen tulet?" kysyi Martta.