Vouti, joka ääneti oli kuunnellut Hilman puhetta, sanoi nyt varsin vakavasti: "No näes, se priiheeti kai niitä kaupungin likkoja elättää."
Hilma ei ollut tuota kuulevinaan, vaan vastasi: "Minä stryykään ja ompelen."
"Mennään nyt sisälle, täti jo odottaa", sanoi Martta.
"Onko äiti täällä?"
"On hän. Hyvänen aika, emmekö siitä puhuneetkaan!" huudahti Martta.
"Ette ikään, menkää nyt sitte edellä, minä tulen kohta."
Kun tytöt olivat menneet, sanoi vouti: "Tuo Hilma on aika tytön kekkuli, kyllä hänen näin ennen, kun hän röökinöillä palveli; keikkui ja kieppui, että harmitti. Varo itseäsi vain, Severi, nyt hän sinua mielittelee."
"Ei ole hätää."
"No niin — kyllä ymmärrän, pysy sinä vain paremmassa kiinni."
Severi meni äitiänsä tervehtimään. Hilma oli neitien luona ja Martta keitti kahvia vieraillensa.