"Kyllä maar minä olen samaa mieltä kuin sisareni", sanoi Kunigunda, mutta punaiseksi kävi kuitenkin, sillä hän muisti, miten ystävällisesti kapteeni oli häntä kehottanut tulemaan Ristimäkeen ja ajatteli, ettei hän suinkaan luulisi sitä onnettomaksi, joka kapteenin saisi, vaikka se nainen olisikin — — hän itse.
Haalmanska ja Hilma sanoivat nyt hyvästi ja läksivät kyökkiin mennäksensä pois. Väki oli juuri päässyt ruoalta.
"Tuleeko Matti tulevana pyhänä Hämeenlinnaan?" kysyi Hilma.
"En, mitä minä sinne tulisin, kun ei Marttaakaan haluta. Eikä minulla sitä paitsi hänestä mitään hauskuutta ole, vaikka tulisikin, kun jo on toisen morsian."
Nyt läksivät ulos kaikin ja Hilma rupesi taas kehottamaan Marttaa ja
Severiä sekä varsinkin Mattia tulemaan Hämeenlinnaan, vaikka turhaan.
Matti sanoi vain: "En viitsi, kun ei ole henttuakaan enään, jonka
kanssa kulkisi." Ja sitten rupesi hän laulamaan:
Nätin tytön aioin minä kullakseni ottaa,
Mutta sen jo toinen kohta omaksensa noppaa.
"Mitä annoit ottaa", sanoi Hilma.
"Ei sillä väliä ole", vastasi Matti ja jatkoi lauluaan:
Kyllä noita likkoja on, saanhan vaikka kuusi,
Tulevana kesänä jo mull' on kulta uusi.
"Kyllä Matti pian itsensä lohduttaa", virkkoi vouti, "laulaa vähän ja on yhtä tyytyväinen taas."