"Täyttää Anttina 14 vuotta", sanoi Jylhämäen muori.
"Niin, silloin kuin Martta kotoa lähti, oli hän kahdentoista", lisäsi Miina, "täytti sitte Anttina kolmetoista, nyt olet sinä vuoden ollut poissa ja hän siis tulee nyt taas Anttina neljäntoista vanhaksi. — Mutta ei uskos, kuinka suureksi se likka on kasvanut, ei Martta mihinkään hänen rinnallaan riitä, ja oikein on lihonutkin niin pulskaksi että oikein, aivan on täysi ihminen, hyvin minun mittaisen!"
"Voi, voi, kuinka hauskaa olisi nähdä häntäkin, vaan enhän minä sentään mitään tahdo toivoa, kun sain äidinkin tänne, olihan se jo aivan odottamaton ilo."
"Kuules, lapsi parka, eikö sinun jo tarvitse mennä kotia?" muistutti äiti.
"Oi täytyy kyllä mennä ja huomenna tulen sitte valmiiksi puettuna tänne. Kunigunda neiti on luvannut minua koreilla."
"Kirkosta kai pappi tulee teidät vihkimään?"
"Niin, kirkosta tulee. Hyvästi nyt sitte."
Martta lähti kotia.
Seuraavana päivänä eli Pyhäinmiesten päivänä puki Kunigunda neiti Marttaa morsiuspukuun. Tyttö oli ihmeen sievän ja suloisen näköinen; muotonsa oli tavallista vakavampi, juhlallinen tyyneys vallitsi koko hänen olennossaan. Pikku Inkeri katseli häntä tarkasti koko pukemisen aikana, vaan kun Martta oli täydessä morsiushankkinassaan, niin Inkeri ihastuneena huudahti: "Martta on kovasti kaunis nyt! Täti, puetko Inkerinkin yhtä kauniiksi morsiameksi, kun tulen isoksi?"
"Mutta joll'ei Inkeri tulekkaan morsiameksi", sanoi Kunigunda.