"Älkäämme puhuko tästä enään mitään", sanoi Martta, "huomenna on toinen päivä, tuumitaan sitte mitä tehdään."
Illalla maata pannessaan sanoi hän miehellensä: "Muistatko, Severi, kuinka onnellisia ennen olimme, oletko sen ajan varsin unohtanut? Entä jos tuo saarnaaja voisi mielesi muuttaa niin, että voisit viinaa vastustaa, eikö se olisi onnellista? Ethän sinä nyt ole onnellinen milloinkaan, täytyypä sinun olla paha oltava, ja ajattele lapsiasi, noita raukkoja, mimmoinenka esimerkki olet heille?"
"Kyllä tuon tiedän, sitähän minulle on saarnattu jo monta kertaa; olen päättänyt muuttua, mutta en ole voinut."
"Mutta voithan tulla esitelmää kuulemaan?"
"En mene sinne puistoon."
"Voi, voi", huokasi Martta.
Kauan oli hän sinä yönä hereillä, hän rukoili Jumalaa hartaasti miehensä puolesta, rukous oli todellisen nöyrä ja luottamusta täynnä…
Seuraavana päivänä oli pyhä. Ristimäen kapteeni rouvineen ja kasvattineen oli Viirisellä. Juotiin kahvia aamiaispöydän ääressä ja siinä sitte tuli puheeksi Severin ja Martan olot. Agaata kertoi, mitenkä hän oli käynyt Myllymäessä heidän luonaan ja mitenkä hän oli koettanut saada Marttaa pois kodistaan ja luvannut antaa hänelle työtä; lapset olisi hän asettanut iso-äidin luo ja auttanut heitä ruoan avulla, mutta ikään kuin tuuleen oli hän puhunut. Martta oli vain väittänyt, että hänen paikkansa oli siellä, missä hänen miehensä ja lapsensa olivat sekä luvannut pysyä kotona.
"Martta teki aivan oikein", sanoi kapteeni.
"Mutta meidän tarvitsisi saada tuo pappi, joka tänään tulee raittius-esitelmää pitämään, menemään Myllymäkeen", ehdotti Kunigunda.