"Kirje! Onko se äidille, kah, onhan se! Mitä lieneekään?"
"Kas kun oikein kävit punaiseksi, luulit Severiltä sen olleen —"
"Orpanaltani? En ikään luullutkaan; vaikka saattaisihan se ollakkin — ehkä hän jotakin tädin asioista kirjoittaa äidille."
"Niin, ja sinusta."
"Mitäs hän minusta? — Kyllä kaupungissa tyttöjä on, ei siellä joudu muistamaan kaikkia, joita täällä Jylhämäen rotkoissa kasvaa."
"Mutta sen minä tiedän, että jos minua vietäisiin asevollina vaikka
Lappeenrantaan asti, niin en minä Jylhämäen Marttaa unhottaisi."
"Hm, sepä on vahinko, sillä sinä olet hyvä poika, ja jota sinä muistat, sen sopisi myöskin sinua ajatella, mutta minä en sinua muista paitsi silloin, kuin sinun edessäni näen."
"Hyvästi Martta, vie tämä kirje äidillesi."
"Jumalan haltuun Kustu! Älä ole pahoillasi." Martta otti kirjeen ja meni tupaan, mutta Kustu palasi jälleen Kontioon.
"Tuossahan meidän Marttakin jo tulee", sanoi Martan äiti, "saitko paljonkin kaloja? Näytäppäs!"