Mäen rinteeseen, keskelle synkkää korpea oli Jylhämäen torppa rakennettu; sen vasemmalle puolen pohjoiseen päin kohotti Jylhävuori kanervaista harjaansa ja etelään päin oli avarat metsät, jotka monijatkoisina ulottuivat niin etäälle, että katosivat taivaanrannalle sinertävään raitaan. Torpan itäisellä puolella oli laakso, jossa siellä täällä näkyi torppia ja välkkyvä metsälampi, joka kostutti ympärillään olevia niittyjä ja peltoja. Lammen rannalla oli pari ruuhta puoleksi maalle vedettynä laiturin viereen ja nuori kahdeksantoista-vuotias tyttö seisoi laiturilla ja huuhtoeli jalkojansa. Hän oli ollut katiskoita kokemassa eikä saanut soutamalla ruuhta hyvin rantaan. Hän siis astui suorastaan veteen, ja veti niin ruuhensa maalle, mutta kun ranta oli rutainen, tulivat hänen jalkansa ihan likaisiksi, vaan tyttö oli ne nyt puhtaaksi huuhtonut. Hän otti laiturilta koppasen, jossa oli kaloja ja tarkasteli niitä ikään kuin olisi koetellut tottunein silmin niitten painoa arvata, sitten hän verkalleen lähti Jylhämäen torppaa kohti kulkemaan. Samassa varis rääkkyi, kraa, kraa; tyttö katsoi ympärilleen ja näki koko varisparven istuvan lähellä olevassa puussa. "Hutsii, hutsii, vai siellä te rääkytte", huudahti tyttö, "kyllä minä teitä opetan tulemasta tänne, te pahan-ennustajat, te ohransyöjät — pois vain, täältä pois kaikki mustan-harmaat menkööt, ilolinnut, pienet sirkut kaikki tänne tulkoot — hutsii!" Tyttö lauskahutti iloisesti käsiänsä yhteen, ja varisparvi lensi peljästyksissään puusta pois sekä asettui kirkuen etäämmälle metsään. "Kas niin vain, täytyihän teidän mennä, nyt minä vuorostani rääkyn:
"Minä olen metsän kukka
Nurmikolla täällä,
Olen lintu laulavainen
Vehreen oksan päällä.
Lapsuuteni kumppani hän
Lähti kaukomaille,
Lähti pois ja jätti minun
Ystävätä vaille.
Minun jos hän unhottaisi,
Ei hän mull' oo luotu,
Mutt' en toista kullaks ota
Vaikka oiskin suotu."
Nuori poika tuli metsästä päin polkua pitkin ja Martta sanoi: "Hyvää päivää, Kustu! mitä Kontion töllistä kuuluu?"
"Päivää! Ei mitään erittäin, kävin maantietä korjaamassa. Saitko paljokin kaloja katiskoista?"
"Ei näitä paljoa ole, ehkä leiviskän verta."
"Onko emäntä kotona?"
"Kyllä kai."
"Toin hänelle kirjeen, sain kartanosta sen, kun kävin kuulustamassa, oliko Hämeen Sanomia tullut."