"Hämeenlinnasta! — Ettehän vain ole…"
"Äiti, tässä nyt olemme, Severi ja minä joukkoinemme." Siinäkös riemu syntyi ja lapsen lapset, ne nyt muorin silmien ilona olivat.
Muori kertoi, että lapset ja lasten lapset olivat heinää tekemässä takaniityllä. "Mutta kyllä he sieltä pian tulevat", lisäsi hän. "Maalun täytyy ainakin tulla illallista valmistamaan."
"Ei sanota Maalulle, keitä ollaan, saa nähdä, tunteeko hän?" sanoi
Martta, jonka leikkisä luonto jälleen pääsi valloilleen.
"Ei maarin Maalu teitä tunne, hän oli sentään hyvinkin lapsi, 12-vuotias vain, kun lähdit."
Severi pisti tupakkaa piippuunsa ja muori toi voita, juustoa ja viilipiimää pöydälle; kalaa ja leipää siinä oli entiseltään jo. "Syökää nyt, kyllä maar teidän nälkä on. Jahka Maalu tulee, niin hän panee olkia lattialle ja tuo vaipat ja raidit lutista, että lapset pääsevät maata."
Siinä kun syötiin, tulivat entiset naapuritkin puheeksi. Pieniä muutoksia oli tapahtunut, torpista oli jostakusta mennyt henkilöitä naimisiin, toisista muuanne muuttanut, ja Kontiosta olivat vanhukset kuolleet.
"Vai ovat kuolleet, no Kustu on sitte yksin tiemmä", virkkoi Severi.
"Yksin on. Hm, onhan tämä ikään kuin Jumalan sallima, että tänne tulitte. Kas, se nyt on sillä tavalla, että Kustun tarvitsisi lähteä naimaan, mutta sitä hän ei tahdo tehdä, sanoo vain, että Kallu tulkoon Miinan kanssa Kontioa hoitamaan, ja ottakoon Maalu miehen tänne, mutta kun totta puhuu, on Maalusta paisunut komea likka ja eräs lampuodin poika on nyt häneen silmänsä iskenyt, hän on vanhempiensa ainoa poika ja tahtoo Maalua emännäksi taloonsa. Tässä sitte sanoimme juuri tuonaan, että tarvitsis kirjoittaa Martalle ja Severille, että tulisitte ottamaan tätä torppaa haltuunne, kontrahdit käyvät vielä minun nimessäni, ei teidän tarvitsisi muuta kuin tulla vain tänne ja myydä kampsunne kaupungissa. Kontiossa on Kallulla kaikki valmista, ettei täältä mitään tavaroita suuriakaan sinne muuteta. Tästä aioimme jo aikaa teille kirjoittaa, sillä ovathan ne vanhukset jo puoli vuotta olleet kuolleena. Ukko kuoli jo tuossa joulun edellisellä viikolla ja Ulla sitte Kynttilänä, mutta ei kirjettä saatu toimeen, kun ei täällä kukaan oikein osaa panna asioita paperille, sikseen se jäi. Olihan Kustu kaupungissa, mutta ei hän saanut selkoa asunnostanne ja tuli sitte kiire kotiakkin, työn-aika kun oli parhaallaan juuri, ja sillä tapaa se sitte on jäänyt. Yhdessä viljelyksessä ovat nyt vain molemmat torpat olleet."
Severi ja Martta katsoivat toisiinsa. He eivät puhuneet tähän mitään, mutta molemmat ajattelivat: "Meillä on edessä Jumalan viittaama tie."