* * * * *
Monet talvet ovat lumea tuiskanneet Jylhämäen torpan maille ja kevään aurinko monasti sulattanut jään lammelta sitte kuin Martta kotitorppansa muutti. Lapset ovat kasvaneet, Toppo on jo 14-vuotias ja osaa hyvinkin äitiänsä auttaa.
On lauantai-ilta, Martta ja lapset ovat tulleet saunasta ja istuvat tuvan portailla. Mummo veisaa tuvassa tärisevällä äänellä. Kontion Kustu tuli rannasta päin, hän oli ollut kalassa. Kustu läheni Marttaa ja sanoi:
"Tässä tuon sinulle kaloja pyhäksi — tuoreita kaloja —"
"Kiitoksia! Tuleppa sisälle, että kahvia keitän."
Kustu katsoi ympärilleen ja meni sisään, mutta sanoi tupaan tultuansa: "En minä kahville tullut, tahdoin vain kysyä, josko sinulle nyt kelpaisin?…"
"Kustu hyvä, en minä enään naimisiin mene, rakkauteni hautasin turpeen alle."
"Kyllä minä sen melkein arvasin, mutta ajattelin, että ehkä olisit tarvinnut apua toimissasi…"
"Kyllä Toposta jo apua karttuu."
"Kyllä niinkin. Hyvästi nyt, Martta, jos apua tarvitset, niin kyllä tullaan." Kustu lähti menemään kotia päin, ja Martta istui jälleen portahille. Aurinko läheni läntistä taivaanrantaa ja loi kultaiset säteensä laaksoon ja Jylhävuoren harjalle.