"Haluttaa kyllä", vastasin minä, "kiitoksia vain käskystänne".
"Minä menen nyt kylpemään", sanoi paronitar, "sillä kello on jo puoli neljä; hyvästi siis puoli-seitsemältä lähdemme salmen rannalle".
Paronitar meni ja minä istuin akkunan ääreen katselemaan ihmisiä, jotka kulkivat kadulla. Tästä ai'oin toki juuri lähteä pois, kun näin vaunut ja hevoset, jotka tunsin enoni omaksi; ne tulivat pihaan, ja minä riensin vastaan, mutta nytpä vasta iloiseksi tulin, kun näin enoni hyppäävän vaunuista alas. Minä huusin: "Oi, voi, olipa oikein hupaista, että eno itse tuli minua noutamaan!"
"Hiljaa, hiljaa, Elsa", lausui eno. "Onko sinun ikävä ollut, koska noin ilakoitset minua nähdessäsi".
"Ei ole ollut juuri ikäväkään, mutta kyllä kotona sentään hauskempi on", vastasin minä.
"No Jumalan kiitos", sanoi eno. "Sinulla on sitte ollut hyötyä kylpy-ajastasi, sillä muodostasi näen, että olet tervennä ollut, ja koska koto on paras, huomaan, ett'ei sydämmesi ole turhuuksiin kiinnitetty".
"Ei olekkaan, sillä, tiedättekö eno, minulla on ollut täällä niin hyviä, viisaita ystäviä, ett'en ole saattanut heidän seurassansa turhamaiseksi tulla".
Emäntäni katkasi puheeni, sillä hän tuli meitä käskemään sisälle kahvia juomaan. Me menimme, ja kahvin juotuamme läksi eno talliin hevostansa katsomaan, vaan minä jäin kapineitani kokoon panemaan, sillä toisena päivänä meidän oli poijes lähteminen.
Kun eno taas sisälle tuli, olin jo kapu-säkkini täyteen tupannut ja pyysin nyt enoa kanssani tulemaan kylpy-vieraitten seura-saliin. Enoni lupasi tulla, sillä häntä halutti nähdä kylpy-laitostakin. Me menimme, ja minä oikein ylpeilin, kun sain kulkea enoni sivulla.
Eno oli nyt kolmenkymmenen ja seitsemän vuoden vanha, juuri parhaassa miehuuden i'ässä, ja hänen jalo muotonsa veti heti ihmisten huomiota puoleensa. Jouduttuamme käytävälle, joka on kylpyvierasten seura-salin edustalla, kuulin, kuinka ihmiset kuiskailivat: "Kuka on tuo sorea herra, joka Elsan sivulla kulkee?" mutta tähän eivät vastausta saaneet. Me menimme saliin, ja eno katseli ensin huonetta vähän, vaan istahti sitten erään pöydän viereen ja rupesi pöydällä olevaa sanomalehteä lukemaan. Minä istuin akkunan ääressä olevalle tuolille ja katselin käytävällä kulkevia ihmisiä. Juuri sen akkunan ulko-puolella, jonka ääressä istuin, oli käytävälle asetettu lavitsa, ja siihen nyt istahti paljon nuoria neitosia, jotka lipertelivät keskenänsä, Hetken perästä tuli paronitar myös käytävälle. Hän oli kylpemästä päästyänsä ollut Tommin kanssa kävelemässä ja meni nyt istumaan samalle lavitsalle, kuin neitosetkin. Tommilla oli kukkas-kimppu kädessä, ja hän kyseli kukkaisten nimiä tädiltänsä. Paronitar sanoi lapselle näitten nimet, ja tavallisuuden mukaan tämä heidän puheensa suomeksi. Neitoset kuuntelivat vähän aikaa tuota puhetta, vaan sitten sanoi yksi heistä Tommille: