Ilta oli tullut tädin kertoellessa, vaan olisin halusta tahtonut kuulla yhtä ja toista, jonka vuoksi häneltä kysyin: "Mihin Hilja paronin kuoltua joutui, ja miten Niilon kävi?"
"Kysymykseesi, Elsaseni, saatan kohta vastata", sanoi täti. "Paronin kuoltua meni hänen omaisuudestansa kaikki muut velkoihin, paitsi hänen maan-kartanonsa, ja siellä elää nyt Hilja, auttaen monta köyhää perhettä. Hänen veljellänsä on oma pappila; hän on oiva pappi, ja Alma on hänen onnellinen vaimonsa. Hänen tykönänsä on Hilja usein".
"Kiitos kertomuksestanne", sanoi rouva P., "mutta nyt saamme näihin tietoihimme tyytyä, sillä aika on jo kotia mennä".
"On kyllä", sanoi täti; "tuollahan toisetkin kylpyvieraat palaavat
Luonnonmaan saaresta".
Me kokoilimme nyt kapineemme koppaseen ja läksimme sitten pois. Kotia mennessämme muistin onnetointa Hiljaa ja päätin vakavasti, ett'en suinkaan ikänä naimisiin menisi. Olinpa minä jo seitsemäntoista-vuotinen, ja täytyihän sillä iällä päätösten jo lujana pysyä. Tiellä muistin vielä, että minulla on orpana, joka minusta paljon pitää, ja joka on niin suloinen, ett'en ole toista semmoista nähnyt, — mutta vain orpanan rakkaus meidän välillämme pitää oleman, ei rahtuakaan enempää — näin minä päätin.
Ilta-auringon viimeiset säteet laskivat loisteensa meidän portahille, kun kotia tulimme. Paronitar istui portahilla; hänellä oli kädessä iso kukkas-kimppn, jonka hän antoi Tommille. Tässä me nyt erosimme ja yö-hyväiset lausuttuamme menimme kukin huoneesemme.
Neljästoista Luku.
Kesä oli jo loppu-puolella, ja vainioilla näkyi kuhilaita. Meressä rupesi vesi kylmenemään, ja kylpiät ajattelivat kukin kotia palaamistansa.
Minä istuin vähäisessä kamarissani ja tuumailin myöskin pois-lähtöäni, ajatellen: "Kenenkähän eno nyt lähettää minua täältä noutamaan". Juuri tätä ajatellessani tuli paronitar huoneeseni, sanoen:
"Hyvää huomenta Elsani! Tiedätkö! me olemme nyt päättäneet jo huomenna täältä lähteä ja illalla menemme salmen rannalle jää-hyväisiä sanomaan. Haluttaisiko sinua tulla meidän kanssamme sinne?"