Koko yön oli mielessäni nuot Hiljan elämän-vaiheet, ett'en tahtonut unta saada, mutta vihdoin toki nukuin ja heräsin vasta myöhään aamulla, kun eno koputti ovelle huudahtaen:
"Nouseppa nyt jo Elsa! Kohta jo vieraamme tulevat". Minä kiiruhdin vuoteeltani ja pu'in pikaisesti vaatteet ylleni. Kun huone oli siivottu, toimitti eno viiniä sisälle, ja minä juoksin käskemään vieraitamme. He tulivat, ja nyt juotiin kahvia sekä puhuttiin niitä ja näitä, vaan muutaman hetken päästä kaasi eno viiniä klaseihin, sekä ilmoitti, että hän eilen illalla oli kihlannut Hiljan, tämän nuoruutensa rakastetun. Onnellisilta näyttivät he nyt, vaan kauan eivät saaneet yhdessä olla, sillä lähdön-aika oli jo käsissä, ja hevoset, jotka jo olivat valjaissa, kävivät malttamattomiksi.
Rouva P. sai myöskin tiedon enoni kihlauksesta, ja onnea toivotettuansa, sanoi hän iloisesti: "Onpa kumminkin yksi pari taas tänä kesänä Naantalissa tullut kihlatuksl".
Sydämmelliset jää-hyväiset sanottuamme toisillemme, läksimme nyt kukin
Naantalista, ja tähän nyt loppui kylpy-aikani.
* * * * *
Joulun aikaan oli enoni ja Hiljan häät; net eivät isot olleet. Vuosi on siitä nyt jo kulunut. Heidän onnensa on niin täydellinen, kuin se täällä maailmassa olla saattaa, sillä heillä on "yksi mieli, yksi kieli", ja sydämmen hartaudella tekevät he työtä rakkaan isänmaansa hyödyksi, vahvasti toivoen, että Herra heidän työllensä on siunauksen antava.
Minä asun aina vieläkin heidän luonansa, ja nähtyäni, kuinka onnelliset he ovat, olen varsin mieltä muuttanut, ett'en enään naimista pelkää, vaan jos orpanani tulee tänne jouluksi jo, niinkuin hän kesällä jo puoleksi puhui, minua omaksensa pyytää — mitäpä silloin vastaan? Enpä hänelle vain rukkasia anna!
End of Project Gutenberg's Muistoja Naantalista, by Theodolinda Hahnsson