SANNI. Ilta-tuuli net jähdytti.
UKKO. Sinä olet aivan oudonnäköinen — mikä sinua vaivaa?
SANNI. Ei mikään, istuin ehkä liika kauvan täällä kuuvalossa. Mutta, isä rakas, siunaa minua, ennen kuin ma'ata menet. Minä vielä vähän aikaa viivyn kuun valoa katselemassa.
UKKO (erikseen). Hän on tyyne ja lempeä — vaan toki näyttää levottomalta, (Ääneensä). Tule tänne, tyttöseni. (Laskee kätensä Sannin pään päälle). Rauha olkoon kanssasi.
SANNI (kumartaa). Kiitoksia, isäni!
(Ukko menee tupaan).
Kuudes kohtaus.
Sanni (yksin).
SANNI (menee kukkapenkereen luo). Minun kukkaseni pienet, kun takaisin palajan, olette jo kaikki kuihtuneet. (Kurkistaa tupaan.) Hän nukkuu jo, nyt menen vaatteet ottamaan. (Menee tupaan ja tulee heti takaisin sotilaan vaatteet kainalossa). Nyt olen valmis, kun tuolla metsässä vain olen nämät päälleni pukenut. (Laskee polvillensa tuvan oven eteen.) Suo anteeksi, muu isäni, että vanhoilla päivilläsi sinut yksin jätän — mutta — kuten sanoit, (painaa kätensä rintaansa) tämä itsekäs sydän, sekin vaatii osansa. Luoja sinua, isäni, varjelkoon! (Kiiruhtaa pois).
(Esirippu lasketaan).