Jaa, jaa, minä voitan itseni. (Astuu kivelle ja laulaa). [Kansanlaulu].
Istun rannan kivelle ja kuiskaan ikäväni;
Totta on hän verrempi, mi vei mun ystäväni.
Istun rannan kivelle ja annan surun luistaa,
Enkä enään milloinkaan ma häntä tahdo muistaa.
(Rummun ääni kuuluu ja Savon jääkärien marssia soitetaan). Ah! nyt he lähtevät. (Kuuntelee. Soitto kuuluu aina etäämmältä. Ojentaa kätensä sinne päin, mistä soitto kuuluu.) Onni, onni — sinua — teitä — seuratkoon — (Soitto taukoo.) tule, tuulonen, ja jäähdytä tämä polttava rintani! oi jos voisin unohtaa — mutta —
En voi sua unhoittaa poijes,
Vaikk'en ikänä sua saa;
Sä sydämmessäni olet
Ikuisessa muistossa.
Jos arvossa mä oisin
Ja rikkahitten rinnalla,
Niin totta varmaan voisi
Viel' onnenikin kukoistaa.
En voi sua unhoittaa poijes, j.n.e.
Niin, en voi enkä tahdo häntä unhoittaa. (Katselee taas kotelossa olevaa kuvaa). Oi kuva taivahinen! minä tahdon olla sinulle ja Kaarlollesi uskollinen ystävä — minä koetan häntä vaaroista varjella — niin nyt tiedän, mitä te'en —
Viides kohtaus.
Ukko. Sanni.
UKKO (tulee näyttämölle). Hohho! olenpa kovin väsynyt — Kah tuossa harava vielä. (Nostaa haravan puuta vastaan).
SANNI. No jopa isäni vihdoin kotia pääsi. Menkää, isä kulta, nyt ma'ata, olette varmaankin hyvin väsynyt.
UKKO. Kyllä olenkin — mutta, Sannaseni, oletko kipeä, poskesi ovat kovin kalpeat?