Herra Ahnanen (Almalle), Te, pikku kultanupukkani, miten näin saitte asiat kääntymään? (Varovaiselle). Me revimme rikki kontrahdit. (He repivät). Kas niin! (Lyövät kättä sopuisasti).
Alma. Arthur. (Rientää häntä syleilemään).
Rouva Varov. Alma! Aima!
Rouva Ahnanen. Arthur! (Puoliääneensä) Kummallisia täänaikaiset tytöt. Lentää miehen syliin. Sitä tuskin sopisi sulhaselleen tehdä näin kaikkein nähden.
Herra Ahnanen. Arthur! Todellakin!
Arthur. Oma poikanne aivan varmaan. (Tarttuu Alman käeen). Ja tässä on morsiameni.
Rouva Ahnanen. Emmehän me tietänyt, että olit kihloissa. (Itsekseen). Kas nytpä saamme rikkaan miniän! (Almalle), Oi Alma kuita, tämä on nyt niin hauskaa, että oikein vedet silmiini vierähtää.
Pormestari. Kas niin! Tuollaisia silloin tapahtuu, kun rauha tulee.
Arthur. Kihlauksemme onkin tapahtunut aivan äsken, ja koska tiesin kotiin palaavani, päätimme sen siksi pitää salassa. (Herra Varov. kilistää kelloa. Maata tulee sisälle. Varov. kuiskaa hänelle jotakin. Manta ottaa kahviasettimet ja menee).
Alma (tarttuu Arthurin käteen ja vie hänet isänsä ja äitinsä luo). Tässä on sulhoni, jonka nyt rauha suo minun esittää teille. (Manta tuo asettimella viinilaseja, laskee asettimet pöydälle ja poistuu ovelle päin)