Markku. Paikalla. (Lähtee vasemmalle ja palajaa kohta, tuoden tyynyn muassaan.)
Alfred (panee tyynyn päänsä alle.) Kas niin, nyt on hyvä. (Laskee levolle sohvalle ja rupeaa ääneensä lukemaan sanomalehteä): "Tuota turmelevaa viinaa tulvailee viina-tehtaista" — Hohho — täällähän vedetään samaa virttä kuin äsken nuot pojat; viitsis tätä lukea, parempi, kun käännyn kyljelleni. (Laskee pois sanomalehden. Markku menee. Hoikka tulee.)
Kahdeksas kohtaus.
Hoikka. Alfred.
Hoikka (menee pöydän luo ja nostelee samppanja-potteja.) Mitä nämät merkitsee? — Keitä täällä on ollut?
Alfred. Kah, isäni! (Nousee seisoalle.) Minä luulin vain Markun siellä toimitteleman. Täällä oli luonani muutamia ylioppilaita, entisiä koulu-kumppaneitani, he söivät illallista ja sitten joimme muutaman potin samppanjaa.
Hoikka. Vai samppanjaa, vai samppanjaa, niinkuin ei mitään muuta olisi herroille kelvannut.
Alfred (huolettomasti.) Entäpä — muutama potti samppanjaa — mutta voi kuinka minua naurattaa (nauraa.) Kun kuulivat, että isälläni on viinatehdas, ja että minäkin siellä välistä työskentelen, silloin sanoivat viinantehtailiat kansan myrkyttäjiksi ja mitä kaikkia saarnasivat, että minun muka tarvitsisi hankkia itselleni parempi ammatti. Minä vain viisaasti tein, kun lukiosta eron otin, sillä muuten varmaankin olisin tuommoiseksi puoli-pöhköksi tullut kuin nuot ylioppilaat.
Hoikka. Lopussa kiitos seisoo. Huono kukkaron hoitaja olet kumminkin.
Alfred. Enpä liioin — (Itseksensä.) Täytyy lähteä pois, sillä muuten saan hyvät torat, tuossa oli vain alku-lause. Ei ukko hyväksynyt, kun sai maksaa velkojalleni viisituhatta markkaa. Viisituhatta markkaa — ei tuo suurikaan raha ole. (Ääneensä.) Nyt täytyy minun yöksi lähteä tehtaalle. Hyvästi isäni. (Menee.)