Toisin senaatti. Se väijyi nyt suotuisaa tilaisuutta iskeäkseen vastustajaansa kuolettavan iskun. Jossakin pienessä kahakassa pistettiin Capitoliumilla kuoliaaksi eräs uhripalvelija uhritoimituksen aikana; mies oli käyttäytynyt häpeämättömästi ja ärsyttävästi ympärillä olevia kohtaan. Heti kuului: valtio on vaarassa. Konsuli sai rajattomat valtuudet. Sotaoikeus julistettiin vallitsevaksi. Gaius tiesi, mitä se merkitsi.

Forumilla oli hänen isänsä kuvapatsas. Isänsä kuvan edessä hän seisoi kauan hiljaa ja ajatuksiinsa vaipuneena, ja ohikulkijat näkivät, miten kyyneleet häneltä tulvivat. Hänen työnsä oli kesken; ei kukaan sitä loppuun suorittaisi! ja hänen piti niin pian täältä erota! Ja hän jätti jälkeensä riitaa; hän oli ainoastaan "heittänyt tikareita kansalaisten keskuuteen".[28] Yöllä vartioitsivat ystävät hänen taloansa; muutoin olisi hänelle käynyt kuten Scipiolle. Seuraavana päivänä ajatteli hänen ystävänsä M. Fulvius Flaccus vielä todellakin taistelua ja puolustautumista ja miehitti Aventinuksen asestetuilla miehillä. Gaius sitävastoin valmistautui jättämään Rooman: suojattomana, toivonsa menettäneenä, surun valtaamana. Kenties hän tahtoi vielä kerran nähdä kaukana Roomasta olevan äitinsä. Hän luuli, että aikaa oli vielä kyllin, ja riensi Tiberin sillalle. Silloin huomasi hän, että häntä ajettiin takaa. Hän niukahdutti jalkansa eikä voinut paeta. Pari ystävää suojeli häntä ja hakattiin maahan. Pian sitten löysivät hänen vainoojansa hänet kuolleena; pyhässä lehdossa oli Gaius Gracchus itse päättänyt päivänsä. Myöskin hänen palvelijansa makasi kuolleena hänen vieressänsä. Häneltä hakattiin pää irti — sillä senaatti oli kuuluttanut: me punnitsemme hänen päänsä kullalla! Kuten muutamat kertovat, aivot otettiin pois, lyijyä valettiin sisään, ja sitten pää tosiaankin joutui vaakaan. Ruumiin huuhtoi Tiber mereen. Sellaisen kunniakkaan saavutuksen jälkeen rakennutti senaatti konsuli Opimiuksella Roomaan "Sovulle" temppelin. Sopu oli todellakin nimellisesti palautettu. Tämä on gracchukselais-levottomuuksien loppu vuonna 121.

Kuka oli nyt todella vallankumousta tahtonut? kuka ensimäisen kansalaisveren vuodattanut? kuka ensiksi käynyt käsiksi valtion virkamieheen? Kirous kiinnittyi optimaattipuolueeseen, ja hirmuisesti on senaatti saanut sen sovittaa. Se on vuotanut verta.

Gracchusten suunnitelmiin sekoittuu, kuten jokainen näkee, tervettä ja epätervettä, mahdollista ja mahdotonta. Muuttaa Rooman katurahvas työteliäiksi maanviljelijöiksi oli tuulentupaista haaveilua, ja jo Cato oli selvästi tajunnut, etteivät maanomistussuhteet olleet enää muutettavissa. Englantikin on nykypäivinä laidunmaa, laajoja suurkartanoita, jotka ovat harvojen valtaherrain ja paroonien käsissä, eikä mikään tahto voisi siitä jälleen tehdä viljanviljelijäin maata. Välttämätön oli sitävastoin silloin yhtäläisen kansalaisoikeuden suominen koko Italialle, todellisen suuren isänmaan luominen. Tämän suuren oikeudellisuuden tehtävän peri tulevaisuus Gracchuksilta.

Cornelia eli kaukana maahovissansa meren rannalla, Cap Misenolla lähellä Napolia. Hän ei ollut kuten Mobe, jonka tuska kivetytti. Hän kantoi kohtalonsa ylevämielisenä ja ylpeänä; hän ei ollut poikainsa politiikkaa hyväksynyt, ja me kuulemme, ettei hän edes elintapaansa muuttanut Gaiuksen kuoleman jälkeen; hän eli sen jälkeen kuten ennenkin, lukuisten kreikkalaisten oppineiden ympäröimänä, ja piti uhkeaa taloutta monille klienteille aina avoimine pöytineen. Niin, ulkomaisten ruhtinaiden kanssa hän, kuten ruhtinatar, vaihtoi lahjoja ja puhui mielellään ja paljon, mutta kyyneleittä, isästänsä ja pojistansa, ikäänkuin kertoisi kaunista satua menneiltä ajoilta. Arveltiin, että tämä jähmetys, tämä sydämen ehtyminen oli vanhuudenheikkoutta; sillä hän oli seitsenkymmenvuotias; mutta hänessä eli "filosofia". Niin Plutarkhos. Hän tiesi: elämä ei ole hyvyyksistä korkein. Sääli ja lämmin myötätunto kiinnittyvät siitä saakka tähän Cornelia äitiin kuten Isabellan olentoon Schillerin suuressa murhenäytelmässä. Niin oli jo vanhalla ajalla; ja myöskin hänen pronssinen muotokuvansa pystytettiin Roomaan julkisesti, istuva nainen, kivessä lyhytsanainen, ytimekäs kirjoitus: "Cornelia, Africanuksen tytär, Gracchusten äiti" (tämä kivipiirros löydettiin jälleen Roomassa vuonna 1878), tosiasia, joka herättää jokaisen naisihailijan mielenkiintoa. Sillä tämä oli ensimäinen muistomerkki, mikä Roomassa on naiselle pystytetty.

Yhtäkaikki ei kukaan vanhan ajan runoilijoista ole laulanut hänen ja hänen poikainsa kohtalosta. Se on antiikin olemuksessa, jolle runous lakkaa, kun historiallinen todellisuus alkaa.

SULLA

Gracchusten kohtalo ratkaistiin itse Rooman kaupungissa, Forumilla ja Capitoliumilla. Nyt astumme jälleen ahtailta aloilta sotahistorian laajoille kentille. Rooman kotkat lentävät yli Alppien, yli meren. Uusia olentoja vaeltaa editsemme, joiden, suuruus tuskin voi mahtua näiden muotokuvapiirrosten puitteisiin. Heidän kuvansa täytyy projektsionikoneilla suunnattomasti suurennettuina seinälle heijastuttaa.

Kansa ja senaatti. Gracchusten vaikutuksesta oli pääkaupungissa kansanjoukon tietoisuus itsemääräämisoikeudestaan valtavasti kasvanut, ja kansantribuuni oli melkein kuin kuningas. Tästälähin seisoo kaksi puoluetta jyrkästi vastakkain, kansanpuolue, joka valtiomuotoa on joka hetki valmis kansanpäätöksillä muuttelemaan, ja konservatiivinen senaattorien eli optimaattien puolue, jotka tahtovat lannistaa tämän levottomana kuohuvan voiman ja tällöin alati pelkäävät tyrannia, joka voisi kansasta nousta. Ritarien puolue on toistaiseksi kansanpuolueen kannattaja; sillä Gaius Gracchus oli sen poliittisesti järjestänyt. Rahvaan turmelus yhä kasvaa. Mutta italialaiset, Italian maaseutukaupungit, seisovat yhäti syrjässä ja nurisevat. Lisäksi tulee vielä äkkiä ulkomaisia sotia! Afrikassa beduiinikuningas Jugurtha röyhkeästi loukkaa Roomaa; mutta Jugurthan appi oli Mauretanian kuningas Bocchus, ja siten Marokko, se on Mauretania, ensimäistä kertaa mainitaan historiassa. Idässä perustaa sulttaani Mithridates uuden jättiläisvaltakunnan, joka, uhkaa Roomaa, ja Alppeja kohti tunkeutuvat germaanit, kimbrit ja teutonit. Myöskin germaanilaisuus astuu nyt ensi kertaa historian näyttämölle. Nämä vaeltelevat, kuljeskelevat kansat vaunulinnoineen — sillä ne olivat kokonaisia kansoja — tulivat Hollannin rannikolta, Zuiderseen ja Jaden seutuviita, silloin kuin Borkumin ja Wangerogin saaret vielä olivat mannermaata; Pohjanmeri oli heidän maansa hirmuisella tulvavuoksella huuhdellut, suuri onnettomuus, joka pirstoi koko rannikon, ja onnettomat kansat etsivät turhaan uutta kotia. Taisteluissa näitä vihollisia vastaan tuli Marius suureksi ja Sulla, Sulla, suuri taantumuksellinen ja pyövelimestari. Gaius Gracchus oli Roomassa kahden vuoden ajan vallinnut kuin yksinvaltias, ainoastaan puhetaitonsa voimalla ja aseitta. Nyt kalisivat miekat. Ylijohtajat pitävät joukkoa kauhun vallassa, ja sotajoukon luo yksinvaltiaan. Tämän aloitti Sulla, "onnellinen".

Tätä kammottavan mielenkiintoista ihmistä ei voida ymmärtää tuntematta
Mariusta. Sillä vastakohtakin on opettavainen.